maanantai 18. kesäkuuta 2018

AR 18: Kolmas lääninmuseo

Vadstenasta jatkoin matkaa Linköpingiin, jossa on "oma" aluemuseoni Östergötlands museum. Toivoin saavani irti jotain maakunnan erityisluonteesta ja/tai historiasta. Mutta aina ei voi onnistua.

Museossa oli kyllä maakunnan historialle varattu tila. Siinä ilmoitettiin olevan kolme eri osaa: perhe-elämä, työelämä maalla ja kaupungissa sekä valta ja ihmiset. Viimeksi mainittua en löytänyt ja lipputiskin tytön vakuutteluista huolimatta luulen sen jääneen myöhemmän näyttelyn alle ja tekstin päivityksen unohtuneen.

Ositus oli periaatteessa onnistunut ratkaisu, jossa kuhunkin teemaan (tai ainakin löytämääni kahteen) oli valittu muutama aikakausi, tietenkin käytettävissä olevan materiaalin ehdoilla. Perhe-elämässä painotettiin kivikautta, sillä siitä oli tuoreita hienoja löytöjä kuten vasarakirveskulttuurin hauta, jossa kahden aikuisen lisäksi oli vauva ja koira, vierekkäin.

Arkeologiaa selvennettiin pienin kosketusnäytöin, joista sai puheena vastauksen tiettyihin kysymyksiin. Miksei samaa tekniikkaa olisi voinut käyttää historialliseenkin aikaan? Ei senkään tulkinta ole helppoa. Uskallanko esim. 1800-luvun alun pienoismallista vetää johtopäätöksen, että esivanhempieni talo sata vuotta aiemmin oli myös (Länsi-Suomesta tuttua) umpipihamallia?

Ärsytykseni kasvoi kansantaidetta esittelevässä vaihtuvassa näyttelyssä. Rakastan aihetta, mutta esillepanon logiikka avautui vasta kun olin kiertänyt huonetta kolme-neljä kertaa ja siihen mennessä olin poiminut käteeni esine-esitteen, jonka kontekstitiedot olivat olemattomat. Edes tunnetun maalarin töille ei annettu ajoitusta. Ehkä kaikki paikalliset tietävät elinvuotensa?

Harmistuneena kiipesin yläkertaan, jonka taide alkoi yllätyksekseni keskiajalta. Skönbergan kirkon 1100-luvulle ajoitettu ovi:
Paikalliset ovat keränneet innolla 1600-luvun hollantilaista taidetta, jonka määrä yllätti, mutta laatu ei vakuuttanut. Kännykkäotokseni Elias Martinin, Pehr Hilleströmin ja  suomalaisen Alexander Laureauksen öljymaalauksista eivät valitettavasti ole jakokelpoisia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisia kirjoituksia. Eksyin sivuillesi kun yritän etsiä dokumenttiä miksi talonpoikaissäädyn pj CJ Slotte sai mitalinsa tsaarilta. Kyllä se jostain löytyy:) Terv, Kaija