maanantai 28. toukokuuta 2018

Turun linnan mielipidevangit

Museovirasto HK19481014:1 CC BY 4.0 Kuvaa on muokattu.
Turun linnassa uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi istunut Petter Schäfer tuli tutuksi päiväkirjansa kautta enkä tullut ajatelleeksi, että kohtalollaan on jakajia. Mutta käydessäni ArkivDigitalin digitoimia Turun linnan vankilistoja vuosilta 1750-1808 läpi, en voinut olla huomaamatta useita vuosia listan päällimmäisenä eli pisimmän ajan vankeina ollutta pariskuntaa Laihialta.

Perälän kylästä Jaakko Jaakonpoika ja Liisa Antintytär suljettiin Turun linnaan 17.9.1760 ja he pääsivät ulos kesällä 1768. He eivät olleet vieläkään luopuneet kirkon opeista poikkeavasta uskostaan, mutta olivat niin vanhoja, että vaativat hoitoa, jota ei katsottu heille vankeina sopivaksi antaa. Ensin suunniteltiin sijoitusta kotipitäjän ulkopuolelle, etteivät aloittaisi opetustaan uudelleen, mutta lopulta pariskunnan annettiin lähteä poikansa hoidettavaksi takaisin Laihialle.

Ja mikä oli ajatusrikoksensa? Tietosanakirja tiivistää Jaakon separatistisuuden:
V. 1739 tuomiokapitulin eteen tutkittavaksi vedettynä K. ilmoitti hylkäävänsä kirkon, saarnaviran, lastenkasteen, kirkossa käytetyn ehtoollisen y. m. Todelliset kääntyneet, jotka olivat n. s. „sisällisen sanan” johdossa, voivat hänen mielestään saavuttaa jo tässä elämässä täydellisyyden ja olivat vapaita sunnuntain viettämisestä sekä muista seremonioista. 
Uskonnonvapaus on arvokas asia.

Lähteet:
Matthias Akiander: Historiska Upplysnngar om Religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider, I delen (1857) s. 139-140, 246-247, 249, 251-252, II delen s. 119-
André Swanström: Separatistledare i 1700-talets Österbotten (2004) s. 198
(Akiander nostaa Kärmäen Catharina Asplundin rinnalle separatistien johtohahmoksi, mutta Asplundia laajasti käsittelevä Swanström mainitsee Kärmäen vain ohimennen.)

Ei kommentteja: