sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Kalenteri kohdallaan


Eilen Twitterissä

Ja tänäänhän on vanha vappu, josta tavattiin vielä 1800-luvulla (sanomalehtien mukaan) sanoa "Vanhana Vapun päivänä käki kukkuu vaikka tikan nutusta" tai "käki huutaa vanhana vappuna vaikka hongan holosta."

Kustaa Vilkuna on maisterismiehenä kirjoittanut Kotilieteen 10/1929 käen kukuntaan liittyvistä uskomuksista:
Lappalaisten ja skandinaavien keskuudessa elää vielä hyvin voimaperäisenä uskomus, että jos kuullessaan keväällä ensimmäistä kertaa käkeä voi hiipiä sen puun juurelle, jossa käki kukkuu, ja siellä riisuutua käen lentämättä puusta, saa lausua kolme toivomusta, jotka kaikki vuoden varrella toteutuvat. Ruotsissa uskotaan, että jos voi hiipiä sellaisen puun juurelle, jossa kaksi käkeä kukkuu, ja ehtii syleillä puuta, ennenkuin käet lakkaavat kukkumasta, tulee hiipijästä niin etevä lapsenpäästäjä, ettei hänen tarvitse kuin kerran syleillä lapsivaimoa, niin synnytys jo tapahtuu.
Siis hyvää vanhaa vappua ja Kukan päivää kaikille ja erityisesti niille, joiden elämässä ei ole äitiä juhlittavaksi!

(Kuva samaisesta Kotilieden jutusta. Kevyesti käsiteltynä.)

Ei kommentteja: