keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Nils Eriksson Berguddin kuusi lasta

Kuten Nils Eriksson Berguddin elämäkerran yhteydessä lupasin, erikseen nyt lapsistaan. Perustuen ruumissaarnaan, Sulvan varhaiseen kirkonkirjaan (sivu 1 ja sivu 2, kiitokset paikallistuksesta Matti Lundille) ja muihin lähteisiin.

Ruumissaarnan perusteella kaikki Berguddin lapset ovat avioliitosta Maria Mattsdotter Schildtin kanssa. Tämä ei ole ollut aiemmin selvää, sillä Yrjö Kotivuori on ylioppilasmatrikkelissaan joutunut merkitsemään Marian vain todennäköiseksi äidiksi kahdelle Bergudd-ylioppilaalle.

Ruumissaarnan kannen sisäpuolella ilmoitetaan surijoiksi kuusi lasta.
Tarkemmin lukemalla huomaa, että mukana on myös yksi vävy ja yksi miniä. Samaisen painatteen personalia-osuudessa kerrotaan, että lapsia oli kaikkiaan kuusi ja yksi poika ja yksi tytär olivat kuolleet ennen isäänsä. He jäävät siis nimettömiksi. (Pojan nimeksi vahva veikkaus on Matts äidinisän mukaan.)

Eli Nils Eriksson Berguddin ja Maria Matsdotter Schildtin 4.10.1653 solmitussa avioliitossa syntyneet aikuiseksi eläneet lapset, jotka jo Gunnar Rosenholmin kysymyksen yhteydessä julkaistiin Genoksessa 2/1951 s. 45, ovat ikäjärjestyksessä
  • Poika Erik Bergudd s. elokuussa 1654, k. 1694/1695. Manttaalikomissaari Pohjanmaalla.
  • Tytär Maria Bergudd, syntynyt kuoleman yhteydessä annetun ikätiedon perusteella vuoden 1658 paikkeilla. Avioliitto (1.) Gabriel Mathesius k. 1692. Poika Nils Mathesius s. 29.8.1676 Kalajoki. Avioliitto (2.) Hans Preutz k. 1695. Avioliitto Johan Mickelsson Tammelader k. 1702 +? Avioliitto Matts Mickelsson Tamerlander, raatimies Raahessa ja kuollut ennen vuotta 1707. Kuollut 18.7.1735 Pyhäjoki 77 vuoden 2 kuukauden ja 6 päivän iässä. Poikansa Nils tuolloin Pyhäjoen kirkkoherra.
  • Poika Nils Bergudd, s. 4.10.1660 Sulva. Lääninsihteeri Pohjanmaalla. Oletettu elossa olevaksi 1707 Rebekka Schildtin perukirjassa Tukholmassa. Avioliitto 4.3.1689 Elsa Bergenheim. Lapsia Petrus s. 24.1.1690 Sulva [Kommentti 10.4.2018: mistä minä tämän keksin?], Nils s. 1.8.1691, k. 5.5.1752.
  • Poika Gustaf Bergudd s. 1663, haud. Tukholmassa 1697. Maanmittari.

Ei kommentteja: