torstai 28. joulukuuta 2017

Joululahja loppuviitteestä

Nyt kun joulunvietto täällä blogissa on vihdoin ohi, on tilaa kertoa vuoden parhaasta (ja ainoasta) joululahjastani. Jonka toimittivat kirjastotontut.

Pari viikkoa ennen joulua olin käymässä Kansallisarkistossa ja huomasin entisen mikrolukusalin paikalle rakennetun kirjaston olevan auki. Lähdin tietenkin kiertämään hyllyjä, sillä mahdollisuuksista pitää olla tietoinen.

Ruotsin paikallishistorian kohdalta löysin yllättävän paljon kirjallisuutta ja huomiotaherättävän näyttävänä Norrköpingin moniosaisen historian. (Kiitokset esivanhemmilleni asettumisesta Ruotsin kaupunkiin, josta 300 vuotta myöhemmin tehtiin kunnon paikallishistoria toisin kuin muista Ruotsin kaupungeista. Mutta pitäisikö se joku päivä jaksaa lukea kannesta kanteen? På svenska!)


Kirjasarjan näkemisestä tuli mieleen, että kesän Schildt-löytöjen jälkeen sen ainoaksi muistamani Schildt-maininta voisi avautua uudella tavalla. Kun ei aiemmin ollut yhdistynyt mihinkään.

Palasin kirjastoon myöhemmin muistiinpanovälineiden kanssa, istuin alas lukemaan ja kirjoittamaan. Ilmeisesti oli vuosia siitä, kun olin paikallishistorian pätkän pettyneenä viimeksi katsastanut. Nykyosaamisellani tekstissä oli runsaasti sukututkimuksellista potentiaalia, sillä metallibisneksen yhteydessä mainittiin oikeusjuttu, jossa hyvin todennäköisesti on enemmän sukulaisuussuhteita ja nimiä kuin paikallishistoriaan oli otettu mukaan. Joten (kuten yleensäkin) kirjoitin muistiinpanojen lomaan myös loppuviitteet, joissa oli yllärinä lisävinkki kirjoittajan aiempaan kirjaan, jossa Matthias Schildtistä kerrottaisiin lisää!

Vaikutti erittäin lupaavalta, mutta ei vielä kirjastossa istuesssa loksahtanut muistissani olevaan sukutauluun. Vasta kotiin päästyäni kaivoin kesän tuotokset esiin ja oli syytä riemuita. Schildtin ohella paikallishistorian sivulla esiintynyt sukunimi löytyi sukutaulusta! Eli äidinäidin isänisän isänisän isänisän äidinisän isäni Matthias Schildt oli Norrköpingissä vuonna 1647 kuollut kattilamaakari! Josta löytyisi lisätietoa jostain kirjasta! Ja vaikka kirja käsittelee teollisuushistoriaa Norrköpingissä, se on osa Kansalliskirjaston kokoelmaa!

Eli tietenkin kävin sen lainaamassa.

P. S. Vanhoihin blogiteksteihin linkittämäni dokumentti Spolstadin Hohenthalit on nyt lukkojen takana, sillä tarkoitukseni on ensi vuonna työstää siitä Schildt-lisäyksin kirja. Aihe tulee varmasti myös näkymään blogissa.

Ei kommentteja: