sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kansainvälinen valeuutinen vuonna 1835

Elokuun lopulla 1835 The Sun (New York) julkaisi kuuden artikkelin sarjan. Siinä kerrottiin sensaatiomaisista löydöistä, jotka astronomi Herschel oli teleskoopillaan nähnyt kuun pinnalta. (Herschel oli niin kuuluisa, että suomalaisesta sanomalehdestäkin (Åbo Tidningar 16.5.1835) löytyy maininta lähdöstään Hyväntoivonniemelle tekemään havaintoja.)

Amerikkalaisen lehden mukaan Herschel oli nähnyt monenlaisia eläimiä ja siivekkäitä humanoideja, jotka kuvitettiin näin. (Wikimedia)
Tiedonanto oli niin kiehtova, että se ei jäänyt Amerikan itärannikolle. Ruotsiin kuvaus tuli tiedoksi alkuvuodesta 1836 saksalaisena tekstinä, josta ei käynyt ilmi alkuperä ollenkaan. Aftonbladet julkaisi sen (Dagligt Allehandaa seuraten) 24.3.1836, mutta huomautti, että havaintojen luotettavuutta oli kyseenalaistettu.

Syystäkin. Wikipedian mukaan New Yorkissa meni muutama viikko ennenkuin artikkelit ymmärrettiin pilaksi. Mutta The Sun ei julkaissut varsinaista oikaisua, mikä on hidastanut korjaavan viestin leviämistä.

Suomessa ei digitoitujen sanomalehtien haun perusteella kuukuvausta ehditty julkaista ollenkaan. Saksalaisesta sanomalehdestä oli Åbo Tidningar 27.4.1836 poiminut tiedon siitä, että kuuhavainnot olivat amerikkalaisen lehden petkutusta. Tämä korjaava tieto julkaistiin myös Finlands Allmänna Tidningissä 13.5.1836. Vielä tässä vaiheessa tiedonkulun hitaus suojeli Suomea höpö-höpöltä.

(Taiteellisemman kuvauksen jutusta saa Nate DiMeon The Memory Palace -jaksosta. Itselleni aihe tuli uudelleen eteen videoidussa esitelmässä The Telescope at 400: a satirical journey)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Vuosikausia viihdelukemisiani oli tieteen ja teknologian historia. Viime vuodet olen tankannut luottolaitossysteemin kierteitä. Onnekseni olen ruvennut seuraamaan Kaisa Kyläkosken joka-alaisia poimintoja. Herschel oli tuttu nimi. Itsekin olen tähystänyt pankkeja kadulta ja mainoksistaan. Nyt kun olen kirjoja lukenut lukuisia ja Financial Timesin toimituksia, olen ruvennut näkemään näkymätöntä. Ja tekemään hassuja. Kuten tänään kun sain "Fictitious Capitalin" luettua ja paloin sanoa jotain Kemppiselle. Ei käynyt. Jatkoin Palkansaajien tutkimuslaitokseen, mutta en malta pidätellä pikkupääni isoa riemua ja jakaa näkemääni kuuntakaista oitis aamun kirkkokahveilla. Onneksi laisilleni, oikeita tatuointeja säikkyville, on tämä somehöpö-höpö. Tosikkona tänäänkin:


" "Sen enempää Suomen kuin Kreikankaan valtionvelasta en virka alla mitään. Lähetän kuitenkin tämän moderaattoriin jumittuneen kommentin. Kuvaanhan siinä rahainstituutioiden kykyä paitsi luoda rahaa asiakkaille, myös alkemiaa noukkia raha takaisin itselleen.

Valtionvelka on monasti häivitetty ja poispyyhitty -ehkä taas kohta. Tällä kertaa EKPhen Fediin BofE:iin ostettu saaminen kuitataan päittäin Treasuryjen,VVM:ien, velkavastuun kanssa. Sama paperi -ja tuleen kaksin sormin. Liikasen ja Orpon.

Että jos saisi armon. Nuo Tietäjät viittaavat "kuten mekin anteeksi annamme velallisillemme" sanoihin, nykykäännöksissä tosin nekin väärennetty. Siis tässä neoliberaalin dereguloidun aikakauden mekanoa vai legoja, lekoja odottamassa? Siis:





"En löydä finanssioikeutta. Minuutin sisällä diilistä Nordea Pankin taseessa on talletusta (=velkaa) 500 000 myyjän tilillä ja 500 000 velkasaamista (=omaisuutta) ostajalta. Tase tasan.

Myyjä ostaa 500 000 edestä Nordea Rahaston omistusosuutta. Talletus häipyy. Nordea Pankki myy velkasaaamisen 500 000 Nordea Rahastolle ja saa maksuksi 500 000 (= alkuperäinen rahavolyymin kasvuerä Nordeassa ja kansantaloudessa -ja sama kuin myyjällä tästä asuntokaupasta, oli).

Nordean tase ei mene tasan. Omaisuutta on 500 000 enemmän kuin velkoja (talletuksia). Omaisuus vaihtoi muotoa velkasaamisesta rahaksi. Myyjän privaatissa taloudessa ei enää ole talletusta mutta on osuus Nordea Rahastosta, 500 000. Ostajalla on asunto ja velkansa. “Yhteiskuntaan” tuli 500 000 lisää rahaa. Mitä tehdä ?

Raha on otettava pois Nordeasta pääoman palautuksena, omien osakkeitten ostoina, palkkapalkkioina talenttitoimihenkilöille. Ja ennen kaikkea panna uusiin bisneksiin Talenttien ja samanhenkisten kesken. Bisnekset olisivat sortiltaan entisten omaisuuksien arvoa korottavia osakepörssissä, yritysostoissa ja kiinteistö maailmassa.

Tällaisesta luottolaitosaktiviteetista ei kirjoiteta finanssioikeuden oppikirjaa. Opit vaihtuvat uusiksi harva se päivä. Nordea Pankki-Rahasto-Hedge fundpiiriläiset esimerkissäni ovat peruskauraa. Pitäisi olla omaksuttavissa. Tämä peruskuvio, Ranskan suuressa vallankumouksessa Valistusfilosofiasta veriuhrein siitetty luottolaitos elää ja voi hyvin. Viimeksi se teollisti Kiinan. Tietäjät kulkivatkin nyt Itään. Planeetan mitta tuli täyteen. Ihmismieli ei. Voisi koittaa vaikka henkisen emansipaation valtakunta. Mutta tuskin.Jukka Sjöstedt" "

hannusalmi kirjoitti...

Kiitos Kaisa! Tästä ei tosiaan löydy meidän tekstin uudelleenkäytön tietokannastakaan mainintaa: eli uutinen ei yltänyt Suomeen asti - ainakaan niin että sitä olisi toistettu. Mutta erittäin mielenkiintoinen juttu! Olen ottanut muutamia muita 1800-luvun valeuutisia ja huhuja tälteen, mutta tähän en ollut vielä törmännyt.