sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Juoruja tullin ja postin virkamiehistä 1855

1) Edvard Berghin En skvallerkrönika från Helsingfors 1855 (Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar VI ) levottoman ajan kuvauksessa on hänestä itsestäänkin aikaa kuvaavaa se, että Pirttisaaresta Porvoon edustalta löytyi kolme tullin työntekijää murhattuna virkaveneessään. Rikoksen selvitys ei ollut tuottanut tulosta. Murhista epäiltiin virolaisia salakuljettajia.

Kaksi uhreista on merkitty Porvoon ruotsalaisen tuomioseurakunnan haudattujen luetteloon: Ernst Gustaf Roslund (Porvoon suomalaisen seurakunnan rippikirjassa 1852-1861 s. 129) ja David Erikson Weckman (Porvoon suomalaisen seurakunnan rippikirjassa 1852-1861 s. 130).

Viapori ja Helsinki 1855. British Museum 1859,0312.427. CC BY-NC-SA 4.0
2) Krimin sodan takia oli Somerolle perustettu postikonttori. Sen kirjattujen kirjeiden säilytyshuoneeseen tehtiin loppuvuodesta 1855 murto. Varas vei ainoastaan kirjeen, joka sisälsi ison rahasumman. Kun mihinkään muuhun ei koskettu, oli syytä epäillä sisäpiiririkosta.

3) Tuusulaan oli perustettu sotilassairaala, jonka tarpeisiin perustettiin postikonttori. Bergin kuuleman mukaan tätä hoitanut postimestari oli kehittänyt rakkaussuhteen Hyrylän kestikievarin vaimon kanssa. Tämä oli "f.d. Pyscha från Helsingfors". Sana pyscha on verkkoaineistoissa huomattavan harvinainen, eikä näytä esiintyvän digitoiduissa sanomalehdissäkään. Onneksi sitä oli jo joku muu metsästänyt, joten voin kertoa, että se on halventava sana naisesta, joka mahdollisesti on jopa prositituoitu.

Suhteesta syntynyt skandaali tuli postin hallinnon tietoon ja mies irtisanottiin tehtävästään, sillä postilaisilta vaadittiin moitteeton moraali. Tilalle tuli "Rothman", todennäköisesti Albin.

Ei kommentteja: