maanantai 19. joulukuuta 2016

Pappilassa pidetty aatelisneiti

Matilda Roslin-Kalliola mainitsee kirjassaan Viestini menneiltä sukupolvilta Merikarvian kirkkoherra Bergelinin antaneen "pappilassa vapaan asunnon ja sijan pöydässänsä kolmelle vallassäätyyn kuuluvalle henkilölle."
Ensimmäinen heistä oli eräs neiti nimeltä Bergenkrantz, joka oli Tukholmasta tullut Porin kaupunkiin, jossa hänellä oli ollut vanhempi sisar naimisissa. Sieltä hän oli tämän kuoltua muuttanut Merikarvialle. Hän oli sangen köyhä ja vanha, joten hän ei enää ajatellutkaan muuttaa takaisin kotimaahansa. Tälle Bergelin rakennutti erityisen vähäisen huoneen pihan sivuun kellarin päälle, syystä että pappilassa silloin oli aivan vähän huoneita. Asuinrivissä oli näet ainoastaan neljä huonetta. Yhtä niistäkin täytyi käyttää keittiönä; muuta olivat: sali, kirkkoherran kamari ja vieraskamari. Keittiössä eli asuintuvassa naiset ja lapset asuivat ja sitä käytettiin ruokasalinakin arkioloissa. Väen huoneet, pirtti ja leipomahuone olivat vastapäätä asuinriviä. Äsken mainitussa pienessä huoneessa sai neiti Bergenkrantz-vanhus siis elää vapaudessaan, häntä palveltiin ja vaalittiin kuin omaista toistakymmentä vuotta, kun hän kirkkoherran aikana korkeassa iässä laski päänsä lepoon.
Merikarvian haudattujen listan mukaan "Amiralitets Ljeut:sdrn Demois: Catharina Bergencrantz" kuoli 67-vuotiaana 4.6.1812.

Porissa oli 29.11.1781 porvari Henric Achander vienyt vihille neidin Margareta Kristina Bergencrantz, joka oli siis muistitiedon mukaan Catharinan sisar. Hugo Lagströmin Genos-artikkelin mukaan Greta Stinan vanhemmat olivat luutnantti Otto Erik Bergencrantz ja Maria Beata Garvolius. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin perusteella Otto Erik kuuluu aateliseen Bergencrantz-sukuun, jonka Adelsvapen-wikin tiedot ovat osaltaan (tätä kirjoittaessani) puutteelliset.

Pariskunnan Achander-Bergencrantz poika meni 1801 kirkkoherra Bergelinin tyttären kanssa naimisiin ja oli vuodesta 1805 Merikarvian kirkkoherran apulainen. Pappilaan oli siis majoitettu vävyn täti eikä täysin tuntematon säätyläinen. Tai ainakaan rippikirjat eivät todista avioliittoa edeltävää, "toistakymmentä vuotta" jatkunutta asumista. En löytänyt neitiä pappilan sivuilta ollenkaan.

Kuva kahdesta naisesta ote Pehr Hilleströmin maalauksesta Tvänne Qvinnor, den ena skär skinka, den andra stöter peppar (1794). Wikimedia.

Ei kommentteja: