perjantai 9. syyskuuta 2016

Jalan Palukselta Lassilaan

Kullaan Paluksen ja Noormarkun Lassilan välillä on linnuntietä matkaa noin 15 kilometriä. Nykykartalta löytyy tieyhteys niiden välille, mutta kansanperinnettä kerännyt nimimerkki -s -t -n kertoo ajasta jolloin näin ei ollut (Lännetär album, utgifvet af vestfinnar I, 1860, kuva Maamiehen ystävän nimiöstä 1844)
Normarkun kappelissa, Ulvilan pitäjää, löytyy vähäinen kirkkokunta, joka on kun eroitettu muitten ihmisten yhteydestä, sillä mitään ratastietä ei tänne käy, joka onkin hankalaa saada toimeen, kun paikkakunta on enimmäksi osaksi vesillä piiritetty, ja jolla kulmalla ei järviä ole, on vuoria ja rämeisiä vuoren rotkoja. Ratasteistä ei ihmettä ole, jalka-ihminenkään ei tahdo hyvin päästä paikkakuntaan, jos hän esimerkiksi Palukselta - kylä, kuuluva Kullaan kappeliin - mielisi sinne. Tämän paikkakunnan nimi on Lassila. 
Lähtekäämme nyt Palukseltakin pötkimään. Ensin on meillä järvi ylitse soudettava, jonka pian jätämme, vaan nyt alkaa metsä-polku. Vähän matkaa käytyämme tulee suo vastaamme, josta pol'un näyttää vievän vuoriselle paikalle. Jos tapaamme matkata keväällä niin olemme kohta hyttyisten kynsissä, jotka kaikin tavoin meitä hätyyttävät ja matkustustamme estävät, vaan viimein olemme suon ylitse päässeet ja on meillä kumminkin kova pohja, ettei tarvitse pelätä suohon vajoovamme. 
Vaan nyt onkin polkumme juurikuin katkaistu, eikä näy tien-viittoja missään. Viimein sentään pol'un päähän pääsemme ja sopii siis matkustaa, kun jällen tulee suo vastaamme ja samassa hyttyiset. Tämmöistä tämä on koko matka, suo jättää, vuori ottaa, tölli siellä toinen täällä, vaan viimein sentään lähenemme määräpaikkaamme, 7 ja 8 tunnin paikoilla soita rähmittyämme, vuoria kiiveltyämme ja hyttyisten kanssa sodittuamme. 
Ehkä vieläkin on virstan paikoilla kylään, näkyy sentään, että ihmisasuntoja lähenemme. Metsä harvenee; siellä täällä pieni pellon tilkku pistäiksee silmiimme. Vielä vähän matkaa käytyämme näemme kirkon tornin auringon paisteessa valaistuna, jopa Inhotun järvikin puitten raosta pilkuittelee ja metsänkin jo loppuessa näemme koko kylän kirkkonensa ja taloinensa pienen joen reunalla, joka vetensä mainittuun järveen laskee. Nyt kun jo olemme kylässä, käykäämme tuohon taloon tuolla mäellä, joka ulkonäöltään on siistempi...

Ei kommentteja: