perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kolme "uutta" blogia

1) Kesäyliopistokurssilla oli toinenkin bloginkirjoittaja: Anu K. Lokakuussa 2015 aloittamansa Kirjava historia ei ollut tullut aiemmin eteeni, mutta en ole tainnut hirvittävästi hakuja viime aikoina tehdäkään.

Esittelysanojensa mukaan Kirjava historia lupaa olla
sekoitus uusia kirjoja, vanhoja kirjoja, kirjoja historiasta ja historiakirjoja. Tarinoita vanhoilta kotinurkilta Pyhäjokilaaksosta sekä muualta Suomesta ja ulkomailta. Omien esi-isieni ja -äitieni elämää sekä tuntemattomien, kenties jonkun toisen esi-isien ja -äitien elämää.
Heti ensimmäisessä tekstissä opin uutta siirtolaishistoriasta Anun esittelemästä Oulaisten kirkkomaan hautamuistomerkistä. Enkä tiennyt tätä ennen Suomen lyhintä sukunimeäIvalojoen kultakausikin oli uutta tietoa. Siinä 1870-luvulla mukanaolleita on Kultahipun henkilötiedostoissa. Haapaveden kylpylaitoksesta oli kiinnostavaa lukea ihan muuten vaan. Erityisesti siirtolaisista kiinnostuneiden kannattaa tutustua tähän blogiin. Siitä voi tykätä Facebookissakin.

2) Jari Isokorven blogi Saapassissi on saanut alkunsa jo vuonna 2009. Saapaanheitännän joukossa on historiaa ilmeisesti Huittisten ympäristöstä. Kaikkia näitä ei ole luokiteltu Historian alle, joten löytäminen vaatii läpiluentaa. Viimeisen vuoden aikana esimerkiksi kerrottu Kiikan Ruotsilan kartanon torpparikapinasta 1830-luvulla: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5. Esivanhempani ovat asuneet aivan naapurissa, mutta episodi oli minulle aivan uutta tietoa.

3) Museoblogien kevään uutuus on Sagalundin, Fiskarsin ja Stundarsin Museipressen, jossa julkaistaan kolmen todellisen henkilön tekstejä, jotka ainakin kahden ensiksimainitun osalta ovat aina kyseiseltä päivältä, mutta tietenkin menneisyden vuodelta. Ainoastaan Fiskars tarjoaa suomennoksen eli mahdollisuus ruotsin treenaamiseen.

Kuva kirjasta Specimens of type, borders, ornaments, brass rules and cuts, etc. : catalogue of printing machinery and materials, wood goods, etc (1897)

Ei kommentteja: