lauantai 4. kesäkuuta 2016

Itsestään oppineesta miehestä

Sanomalehdistä muuta hakiessani - mitenkäs muutenkaan - tuli eteen Jyrängössä 18.2.1896 julkaistu pätkä.
Asikkala-osaamiseni ei ole hurrattavalla tasolla ja miehen etsintä jymähti siihen, että Muikkulan kylässä ei SSHY:n hakemistojen perusteella ollut Mattilan taloa. Enkä selaamallakaan löytänyt nimeä isännän kohdalta.

Jaoin leikkeen FB:n Juuret Asikkalassa -ryhmässä ja tiedustelin, josko tämä osaava mieson saanut näkyvyyttä jossain paikallishistoriallisessa julkaisussa. Tuttavani vastasi
Onkohan tämä sama kuin herastuomari Juho Kustaa Mattila (1833-1908), joka on ollut Muikkulan Aapelin isäntä? Hänen jälkikasvustaan on selostus Vesivehmaan seudun kylien historia 2:ssa. s. 52-57. Itse herastuomarista ei löytynyt suuremmin tekstiä kyseisestä kirjasta.
SSHY:n hakemistot eivät tunne myöskään Aapeli-nimistä Muikkulan taloa. Voi olla, että kyse on osaamiseni puutteesta, joten mennään vaikeamman kautta. Hain Hiskistä Asikkalassa vuonna 1833 syntyneet Johanit, joista yksi on Särkjärven Mattilasta. Myöskään tätä ei näy kyseisen ajan SSHY:n hakemistosta, joten palasin Hiskiin ja hain pariskunnan muita lapsia. Kasteessa vuonna 1848 kylä on Särkijärvi ja isän sukunimenä Tommola. Tällä tilannimellä pariskunta ja hakuammuntapoikansa löytyi rippikirjasta 1838-1850 ja 1851-1862. Jälkimmäisessä pojalle muuttomerkintä, joka vei vävyksi Muikkulan Anttilaan. Huh.

Rippikirjat tästä eteenpäin tuskin tarjoavat kirjoitustaitoaan selventävää tietoa, mutta olisiko sitä vanhempiensa Michel Erikssonin (s. 1810) ja Maja Stina Bröijerin (s. 1811) taustassa? Heidät oli vihitty Asikkalassa 24.5.1831 kun Michel oli talonpojan poika ja Maja Stina Hillilän Tommolan rusthollarin tytär. 

Verkkohaku 'Hillilä tommola bröijer' vie m.m. SukuForumin keskusteluun, jossa todetaan Tommolan 1700-luvun alussa kuuluneen ratsumestari Carl Anton Bröijerille (1690-1761). Toinen hakutulos kertoo, että vaimonsa oli Anna Sofia Colliander (vanhemmat Padasjoen kirkkoherra Zakarias Colliander ja Anna Maria Lupaeus) ja poikansa kersantti Carl Anton Bröijer s. 1716, k. 27.11.1788 Asikkalan Hillilän Tommolassa.

Vielä on haastetta jäljellä. Vaikka pelkkä vuosiluku rippikirjassa antaa muuta ymmärtää, Maja Stinan eli Maria Christinan kaste löytyy Asikkalasta. Syntymäpäivä 20.10.1811 ja vanhempansa Gust. And. Bröijer ja Anna Johansdotter, mutta lisähuomautuksena kasteen yhteyteen piirretty risti. Rippikirjassa 1826-37 on Hillilän Tommolassa elävä Maria Christina, jonka syntymäpäivä 7/11 1811 ja isänä Carl Christoffer Bröijer. Kurkistus lastenkirjaan kuitenkin vahvistaa, että kasteen risti ei tarkoittanut lapsena kuolemista ja rippikirjaa ei pidä käyttää vanhempien tunnistamisessa.

Uudella verkkohaulla Asikkalan Bröijerit löytyvät Rosenbröijer-suvun aateliwikisivulta, jossa myös "Maria Christina, född 1811, död 1868. Gift 1831 med bonden Michel Eriksson från Särkijärvf." Aatelissuku ei tarkoita välttämättä luku- ja kirjoitustaitoa, mutta ainakin mahdollisuutta, että oppiminen ei tapahtunut "itsestään".

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Asikkalassa on SSHY:n mukaan Vesivehmas Abeli. Varmaankin sama talo? Yritän juuri itse löytää sitä kartalta.

Anonyymi kirjoitti...

lisäys:
Kinturintieltä kääntyy pieni tie itään. Siinä on talorykelmä. Fonectan kartan mukaan aapeli-talo on niistä se pohjoisin.

Helena Olli kirjoitti...

Hei,

Taitaa olla lapsuudenkotini. Silloin ei ollut joka paikassa osoitteita. Vain Muikkula, Vesivehmaa.

Muistan lapsuudesta että pappani puhui joskus Aapelista. Siskoni perhettä siellä asustelee. Osoite Kinturintie.