tiistai 9. helmikuuta 2016

Mahdollinen itsemurha

Koska aamulla satoi, jäi suunniteltu suuntaaminen yliopiston kirjastoon väliin ja keskityin hiomaan Hjelman-perheen tietoja. Ne eivät historiakirjoja läpikäymällä aiemmasta olennaisesti muuttuneet, mutta löysin yhden merkityksellisen kummitiedon ja hätkähdyttävän kuolinsyyn.

Edellisen aukeaman oikassa alakulmassa oli kerrottu, että perheen pää Erik Magnus Hjelman oli kuollut kuumetautiin 26.8.1760 ja haudattu kolme päivää myöhemmin. Käänsin (virtuaalisesti) sivua ja ensimmäinen hautausmerkintä koski hänen leskeään, joka oli sairauden vallassa (under sjukdom) hukkunut Södermalmin rannalle yöllä 31.8.-1.9.1760. Erityisellä päätöksellä hän oli saanut "kunniallisen hautauksen " uuteen sakaristoon, jonne useimmat perheen jäsenet oli haudattu.
Maria Magdalena FI:2 (1744-1765) Bild 198 (AID: v88301.b198, NAD: SE/SSA/0012))
Ajoitukset, kuolintapa ja päätöksen tarve viittaavat siihen, että itsemurhaa oli epäilty ja päätöksestä huolimatta se tuntuu todennäköiseltä.

Kirjassani Petter Sundin toisen vaimon ensimmäisestä avioliitosta syntyneen pojan vaimon kuolintapa ei ole olennainen eli ei tule siellä mainituksi. Onko sitten eettistä esitellä se tässä? Jää mietittäväksi ja saa kommentoida. Tarkoituksenani oli lähinnä muistuttaa itselleni ja teillekin peruslähteiden läpikäynnin tärkeydestä.

Ei kommentteja: