maanantai 25. tammikuuta 2016

Jatkokertomuksien paluu

Aikeeni tutustua 1800-luvun sanomalehdissä ilmestyneisiin jatkokertomuksiin ei ole edennyt kovin suurta vauhtia, joten syytä pysähtyä ja palauttaa mieleen motivaatio/tavoitteet. Joka koostuu kolmesta osasta:

  1. Toive löytää jatkokäyttökelpoista kuvausta kansan elämästä
  2. Mielenkiinto kirjoitushetkeä varhaisemman menneen ajan esityksiin kertomuksissa 
  3. Halu ymmärtää suomalaisen fiktion taso ja laajuus ennen Aleksis Kiveä, jotta jos joku päivä saan aikaiseksi lukea Seitsemän veljestä se asettuu kontekstiinsa eikä ylhäiseen yksinäisyyteensä 
SA-kuva 20147. Sjöblom 20.6.1941
Tavoitteiden saavuttamiseen ei vaadita puhtaaksikirjoitusta, joka tietenkin palvelisi tarinoiden välitystä eteenpäin. Mutta nyt kun Historiallisen sanomalehtikirjaston sivuilla on jokseenkin (?) pysyvät linkit, tarjoan lisäarvoa silläkin, että kerään osat yhdeksi listaksi.


Ennen tämän tavan ensiesitystä listaus niistä puhtaaksikirjoitetuista teksteistä alkuperäisen julkaisun mukaan järjestettynä. Linkkien pitäisi viedä Googlen dokumentteihin, kommentoikaa toki jos näin ei ole. Ja jos joku kirjallisuushistorian osaaja tietää näistä jotain tai voi vinkata ajan sanomalehtikertomuksia koskevaan tutkimukseen, niin vielä parempi.

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Kirjamuodossa julkaistuista kannattaa tutustua Gummeruksen Ylhäisiin ja alhaisiin (1870). Se pitää muistaa jos Jyväskylässä tietovisassa kysytään ensimmäistä suomalaista romaania.