lauantai 12. joulukuuta 2015

Riian ruotsalais-suomalaisesta seurakunnasta

Joku hauistani ruotsalaisten digitoimissa sanomalehdissä toi eteeni sanomalehden Posttidningar päiväyksellä 28.2.1805. Siihen oli lueteltu (samaan tapaan kuin monessa suomalaisessa 1800-luvun sanomalehdessä) kirkkoherrojen nimityksiä.
"Pastorn vid Finska och Swenska Församlingen i Riga" - vuonna 1805? Ruotsihan oli menettänyt Latvian alueen Venäjälle jo Uudenkaupungin rauhassa 1721!

Lehdessä Sverigekontakt 1/2013 on Patrik Göranssonin juttu Svenskt kyrkoliv i Riga från Gustav II Adolf till ”Konung Oscar”, joka selostaa peruslinjat. Seurakunnan perusti Kustaa II Adolf syyskuussa 1621 ja hänen mahtikäskyllään sen käyttöön annettiin vuonna 1226 valmistunut Pyhän Jaakobin kirkko.

Tämän ajan kirkkoherroja Johannes Gezelius (ilmeisesti melko nimellisesti) vuodesta 1661, Jeremias Gregorii Raumstadius vuodesta 1662 vuoteen 1672. Viimeinen (?) Ruotsin kauden kirkkoherra oli Olof Fontin, joka mainitaan virassa tyttärensä häiden aikaan 1707.

Göranssonin mukaan Uudenkaupungin rauhan jälkeen seurakunta joutui luopumaan kirkostaan ja ruotsalainen (ruotsinkielinen) seurakunta yhdistettiin suomenkieliseen. Matthias Akiander mainitsee kirjassaan Bidrag till kännedom om Evangelisk-lutherska församlingarne i Ingermanlands stift (s. 111-112) että vuonna 1728 "svenska församlingen i Riga hos consistorium i Stockholm anhållit om en prest för svenska och finska församlingen derstädes" ja ehdokasta, joka ei osannut suomea ei voitu valita.

Seurakunnan kirkkoherroja olivat ainakin Johan Forsman 1726-1754 ja Karl Hodeen 1759-1760

Kun alun lehtileikkeessä esiintynyt Johan Ytter tuli Riian ruotsalais-suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 1777 havaitsi hän (Göranssonin mukaan), että seurakunnassa ei enää ollut suomea puhuvia, vaan siihen oli liittynyt virolaisia. Ruotsinkielisten osuus väheni niin, että viimeinen ruotsinkielinen jumalanpalvelus pidettiin vuonna 1814. Saman vuoden alussa kuoli kirkkoherrana isänsä jälkeen toiminut Johan Adolf Ytter.

Suomenkielisestä väestöstä 1700-luvun alkupuolen Riiassa joku jotain kirjoittanut? Seurakunnan kirjat jossain arkistossa? Yhdet esivanhempanihan menivät Riiassa naimisiin... Painettuna on julkaistu Das Kirchenbuch der St. Jakobskirche in Riga, 1582-1621, jonka loppuvuosi sopii edellä kuvattuun. MAP-kirkon mikrofilmeillä on Evangelische Kirche Sankt Jakobi Riga Kirchenbuch, 1668-1938, joka voisi sisältää suomalaisiakin?

perjantai 11. joulukuuta 2015

Kävin katsomassa Kristiinaa

Pressikuva via Wolfe Realeasing
Kävin katsomassa Tyttökuninkaan Helsingin toisessa yleisönäytöksessä. Harvemmin tulee mentyä ensimmäisenä päivänä katsomaan mitään leffaa. Varsinkaan suomalaista.

En sanoisi hyväksi. Mutta oli parempi kuin odotin ja paljon parempi kuin huono.

Juoni oli rautalangasta, joten todennäköisesti kaukana totuudesta. Katolisen kirkon vetovoima jäi edelleen mysteeriksi.

Musiikki oli toisinaan ylidramaattinen tai sentimentaalinen ja ärsytti.

Turun tuomiokirkon ulkokuvilla ei ollut mitään tekemistä 1600-luvun (ja Tukholman?!) kanssa. Taidehistorioitsijat arvioikoon miten hyvin kevyesti kalustettu mutta hyvin kalkittu Turun linna onnistui tehtävässään. Sen tiedän varmasti, että päähenkilön hiustyyli tulee myöhemmin ajoittamaan leffan tekoaikaansa, aivan kuten kaikissa muissakin historiallisissa elokuvissa.

Tukholman keikari

Gunnar Suolahti lainaa artikkelissaan Vähän entisajan keikareista (Aika 17/1907) ruotsalaisen Dalinin (todennäköisesti Olof Dalin) kuvausta 1730-luvun alun tyhjäntoimittajasta:
Minä olen omin silmin nähnyt miten nuori eläin sitä eläinlajia nousee vuoteeltaan (joka on laitettu niinkuin tavallisen ihmisen vuode) kello 9 tai 10 aamupäivällä, juo herkullisen aamukahvinsa - toisinaan se kumminkin menee kahvilaan kun se on pukeutunut - laittautuu komeaksi parin peilin edessä kello kahteentoista, menee sitten kahdella jalalla ihan niinkuin ihminen ritarihuoneen torille (ajatteles, että se niin hyvin saattaa tietää määrätyn tuntinsa!) ja seisoo siellä töllistellen sekä silmäyksiä heitellen kello yhteen.
Niin, ellet naura minulle lukijani, niin kerron sinulle, että se myöskin keskustelee torilla, ainakin se puhuu koko joukon niinkuin sanoja ja lauseita, vaikka ilman yhtenäisyyttä. Siinä suhteessa se kumminkin eroaa ihmisestä, että se syö ja juo enemmän kuin se tarvitsee. ---
Kello kolme, puoli neljä tahi neljä juo se (päivällisen jälkeen) kahvia taikka jotakin muuta ja kuleskelee sitten miten paraiten voi, esim. vaunuissa, vierailuilla j.n.e. kunnes seisahtuu kello kuuden tienoilla pelipöydän eteen ja siinä se käyttäytyy niin vikkelästi, että melkein voisi vannoa sen olevan ihmisen, mutta kun näkee miten erinomaisesti se tanssii, ymmärtää ettei mikään ihminen sillä tavalla voi tanssia. Se syö illallisensa kello 11 tahi kello 12 ja menee makuulle kello 1 alkaaksensa taas samaa elämää.
Paheksuva sävy todennäköisesti liioittelee hieman, mutta paljonko? Aikansa ylhäisön nuorisokulttuuria pääkaupungissamme?

Ritarihuoneen tori ei ole minulle käsitteenä tuttu, mutta ehkä kyseessä yllä Elias Martinin akvarellissa (RAÄ, Flickr Commons) näkyvä alue.

torstai 10. joulukuuta 2015

DH-muistiinpanoja

Piipahdin tiistaina kuuntelemassa muutaman esityksen seminaarista Conceptual Change - Digital Humanities Case Studies ja istuin eilisen seminaarissa Digital History in Finland. Alla poimintoja 14 sivun muistiinpanoistani.

1) Kimmo Kettunen kertoi Historiallisen sanomalehtikirjaston OCR-laadun mittauksesta. Noin 65-70% sanomalehdistä koneellisesti tunnistetuista sanoista löytyvät verrokkiaineistosta ja loput ovat siis todennäköisesti virheellisiä. (Tosin osa omalaatuista kieltä tai painovirheellisiä.) Taannoisessa Myyräpelissä saatiin korjattua 65000 sanaa eli aivan olematon osa aineistosta. Järkevämpää ajankäyttöä on tehdä tekstitunnistus uudelleen ja käyttää myös jälkikorjauksia. Tätä yritetään ensi vuonna.

Joissain verkkopalveluissa varoitetaan koneluvun epätäydellisyydestä. Olisiko tarpeen sanomalehtikirjastossakin, kysyi Kettunen.

Reunahuomautuksena todettakoon, että Kettunen jakoi sanomalehtikirjaston käyttäjät kahteen ryhmään: maallikkokäyttäjät ja aktiiviset tutkijat.

2) Pasi Ihalainen totesi digitoitujen sanomalehtikirjastojen käytön olevan nykyään niin helppoa, että New York Timesin kirjoitukseen viittava opiskelija ei saa häneltä yhtään pistettä.

3) Norjalainen Maurius Warholm Haugen tutkii matkustamisesta kirjoittamista ranskalaisessa lehdistössä 1780-1820 hyödyntäen Gallicaan digitoituja lehtiä. Hän korosti ymmärtävänsä, että tämä tarkoittaa sitä, että hän ei kohdista hakujansa kaikkeen mahdolliseen ja valikoimaa vinouttaa muiden tekemät digitointipäätökset. Mutta näin hän on kuitenkin saanut mukaan julkaisutyyppejä, joita ei muuten olisi käynyt läpi. Gallica-haku tuotti nopeasti laajan katsauksen.

Haugen kehoitti "työkalureflektointiin" eli avaamaan tapaa, jolla esim. tietokantaa on käytetty. Mitä haettu ja miten. Pitää tiedostaa, että sama haku myöhemmin ei välttämätä tuota samaa tulosta, sillä palvelun ylläpitäjät voivat tehdä lisäyksiä ja muutoksia. Tästä kuulee mainintoja liian harvoin.

4) Ensi vuonna alkaa käsinkirjoitettujen tekstien tunnistusta työstävä EU-projekti READ – Recognition and Enrichment of Archival Documents, jossa Suomesta on mukana Kansallisarkisto. Projektin lopputulos on "epävarma". Sen sijaan Tampereen yliopistossa yritetään tosissaan käsinkirjoitetun tekstin tunnistusta sotakirjeistä, jotka ovat olleet käyttämättöminä arkistossa olemattoman luettelointitiedon tähden.

5) Risto Turunen tutkii suomalaisen sosialismin kieltä 1895-1918. Hän on muodostanut käsinkirjoitetuista sanomalehdistä korpuksen, jolla pystyy vertaamaan maaseudulla ja kaupungissa käytettyjä sanoja tai naisten ja miesten kirjoitusten eroja. Painetuista sanomalehdistä hän taas hakee eroja sosialististen ja ei-sosialististen julkaisujen välillä. Mielenkiintoista.

6) Ville Walta kertoi hankkeesta Codices Fennici, joka tulee DF:n ja Fragmenta Membranean rinnalle täydentämään kuvaa kirjallisesta kulttuurista ennen vuotta 1600. Käsikirjoitusten sanallisesta kuvauksesta en saanut oikein käsitystä, mutta sivuista tulee esille digikuvat. Erikseen mainitsi, että käsikirjoituksilla tulee olemaan pysyvä tunniste (dah?) ja mahdollisesti (?!) myös yksittäisillä sivuilla. Sitä voi tehdä elämänsä helpoksi ja tai vaikeaksi.

7) Leo Lahti esitteli Fennicasta ja KB:n Libriksestä tehtyjä tilastollisia katsauksia, joissa näkyi painovuosittain painopaikat ja jopa paperinkulutus. Jälkimmäinen perustui julokaisun kokoon ja sivumärään, mutta mistä saatiin painosmäärä?

8) Johanna Ilmakunnaksen mielestä museoiden verkossa avatut esinetietokannat antavat merkittäviä uusia mahdollisuuksia historiantutkimukselle. Etsimäänsä ei vaan aina löydä avainsanalla. Kalvolla vilahti myös kysymys siitö onko metadata riittävää ja kuka sitä on tuottanut. Työkalureflektointi [3] tarpeen.

9) Jaakko Tahkoluoto ei kertonut minulle mitään uutta Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista. Mutta muistutti, että varsinaiseen kirjastoon päästään taas 1.3.2016.

10) Charlotta Wolff oli alkanut tehdä väitöskirjansa valistusajan verkostoja uudestaan tietokoneella. Tämä mahdollistaa erilaiset ryhmittelyt helpommin ja nopeammin kuin kynä ja paperi. Verkostoanalyysiin hän on käyttänyt sovellusta Palladio.

11) Pekka Uotila dokementoi vanhempiensa säästämää materiaa arkistoluettelotyökaluun. Sanoi olevansa kiinnostunut järjestämisestä ja tarinankerronnasta. Projektin kulkua dokumentoitu blogissa.

12) Martti Häikiön viimeisimpiä julkaisuja on Itsenäisyys100-sivusto. Hän sanoi verkkosivuston tekemisen olevan aivan toisenlaista kuin kirjan kirjoittaminen. Verkossa ei ole tilarajoitteita ja voi tavoittaa monta eri yleisöä. Haasteena sitten luoda tarinankulku. Tämä oli ratkaistu käyttämällä rakennetta, jossa aina nostetaan esiin viisi asiaa.

13) Jessica Parland-von Essen palautti mieleen, että hän teki verkkokirjaprojektin Historia i en digital värld Kenneth Nybergin kanssa jo 2013-2014. Suunnitteilla on kirjan päivitys.

14) Helsingin yliopiston hankkeessa, jota edusti Timo Korkiakangas yritetään DF:n tekstien osien yhtäläisyyksien kautta luoda verkkomalli ja tätä kautta uutta ymmärrystä keskiajan yhteyksiin ja kirjalliseen kehitykseen. Mieleen tuli Tuomas Heikkilän tekstejä vertailevat tutkimukset, mutta en saanut kysytyksi oliko projektilla näihin yhteyttä.

15) Petri Pajun ja Mats Fridlundin projektissa suunnitellaan tutkittavaksi Suomen teollistumisen kansainvälisiä yhteyksiä vuosien 1880-1920 lehdistä. Toisin kuin norjalainen tutkija [3], Paju tiesi varmasti mitä lehtiä Suomesta kannattaa tutkia. Ja toisin kuin monet muut eilisessä seminaarissa (poislukien Ilmakunnas [8]) tarkoituksena on käyttää kotimaisen rinnalla ulkomaista aineistoa. Kansallisuus oli päivän sana.

Mutta kyseinen projekti ei tule käynnistymään, sillä Paju tekee seuraavan vuoden Koneen säätiön rahoituksella projektia
that will map out the past, present and future of digital historical scholarship in Finland. Such an investigation will allow to better assess the present situation and demands and make plans for the future.
16) Jukka Kortin esitys lehtihistorian tutkimisesta poiki yleisökysymyksen aikakauslehtien kuvallisuuden tutkimisen mahdollistamisesta. Hyvä kysymys!

17) Vuosia sitten kuuntelin radiojutun, jossa huomautettiin, että Etelä-Euroopan luolissa kalliomaalauksiin liittyy erityiset akustiset ominaisuudet. Mietitytti tietenkin oitis, miten Suomessa? Kiitos Riitta Rainion esittelemien tulosten tiedän nyt, että on mitatusti todistettu kuvakallioon liittyvä kaiku, jonka voi ajatella vastaavan pyhälle paikalle tulijalle. (Kolme tutkittua kohdetta sijaitsevat paikoilla, joissa vedenkorkeus on nyyään sama kuin kivikaudellakin.)

18) Panu Savolainen esitteli kolme asiakirjojen tarjoamaa näkymää Turun kaupunkitilan keskustaan ja reunamiin. Vuonna 1800 kerätty förmögenhetsuppskattningen (Ruotsin arkistossa ja siksi näkymätön sukututkimuksessa?) näytti arvokkaat tontit jokirannoilla ja kirkon läheisyydessä, kuten olisi odottanutkin.

Mutta ulkovalaistuksen ylläpidossa lusmuroineet ja oikeuteen päätyneet olivat ryhmittyneet aivan toisella tavalla. Osuivatko tietyt alueet valvonnan alle vai kokivatko kyseisissä kortteleissa asuneet valaistuksen tarpeettomaksi? Turun 106 kestikievaria oli vuonna 1777 luokiteltu neljään verotusryhmään keskeisyyden ja palvelun mukaan. Ilmeisesti jälkimmäinen oli merkityksellisempi, sillä kartalle sijoiteltuna kievarit olivat aivan sikin sokin.

19) Ilkka Jokipii ja Virva Liski olivat panneet kartalle valtiorikosylioikeuden tuomioita ja visualisointi kertoi yllättävän paljon vuodesta 1918. Mutta kertoiko uutta?

20) Kahvitauolla kuulin Viipurin historiallisen kaupunkikuvan tutkimusprojektista. Tulisikohan siinä järkevää käyttöä Arkistolaitoksen digitoimille rakennuspiirrustuksille?

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tirkistysaukkoja Nikolain ratsuväkiopistoon

Nikolain ratsuväkiopiston suhteen on sen maininnan jälkeen tapahtunut pientä edistystä. Edelleenkään en ole saanut vastausta aihepiiriä tutkineelta (väärä osoite?), mutta olen sentään löytänyt pari kirjallisuusmainintaa.

Ensinnäkin Kansalliskirjaston hyllystä sain käsiini Klaus Castrenin vihkosen Nikolain ratsuväkiopiston suomalaisjunkkarit 1828-1917, josta ymmärsin, kuinka pieni määrä suomalaisia on koulussa ollut ja tästä johdettuna ymmärrettävää, ettei koulusta ole suuremmin suomeksi tekstiä.
Pekka Leimun väitöskirjaan perustuvassa artikkelissa Suomalaisen sotilaselämän pennalismi ja initiaatio (Tiede ja Ase 1985) todetaan
Sen sijaan Nikolajevin ratsuväenkoulun pennalismi oli monella tavoin samanlaista kuin myöhemmin itsenäisen Suomen kadettikoulun pennalismi. Koulu oli kaksiluokkainen ja vanhempi luokka oli kiusaajia ja nuorempi uhreja. Koska oppilaat kuitenkin olivat jo lähes aikuisia miehiä, ei pennalismi perustunut ikäeroon eikä toisen ryhmän fyysiseen ylivoimaan vaan oli tyypiltään psyykkistä. 
Kaksivuotisuus mainittiin myös Castrenin matrikkelin tekstissä.

Epätoivoisuuteni kirjallisuuden puutteen suhteen kasvoi lopulta niin suureksi, että päädyin tarttumaan Mannerheim-kirjallisuuteen, jota en normaalisti käsittele. Leonid Vlasovin Mannerheim Pietarissa 1887-1904 (1994) esitti vakuuttavasti koulun sijainnin Lermontovin prospekti 54:ssä.

«Kavalry Nikolaevsky school (fasad)» Константин Кудинов CC BY-SA 3.0 
Vlasovin teksti tietenkin kuvaa Mannerheimin opistovuosia 1887-1889 ja en tiedä miten sitä uskaltaa soveltaa Veli Gunnar Hohenthalin junkkarivuosiin 1903-1905. Lisäksi kirjassa on sama väite, jota ihmettelin jollain Mannerheim-sivustolla: "Siihen [Nikolain ratsuväkiopistoon] hyväksyttiin perinnölliseen aateliin kuuluvien lapsia, jotka olivat valmistuneet kadettikoulusta tai jostain opetukseltaan sitä vastaavasta siviilioppilaitoksesta." (s. 14). Hätäinen lukija jää käsitykseen, että opistoon hyväksyttiin vain aatelin jälkikasvua. Näinhän ei ainakaan 1900-luvun alussa ollut.

Wikipedia tarjoaa mahdollisuuden hypätä kieliversiosta toiseen. Hyödynsin tätä ja onnistuin löytämään venäjänkielisen Wikipedian sivun Nikolain ratsuväkiopistolle. Konekäännöksenä se vahvistaa koulun kaksivuotisuuden.

Ilmeisesti ajallisesti läheisin kuvaus koulun tunnelmasta ja gtoiminnasta olisi Vladimir Littauerin kirjassa Russian Hussar: a story of the Imperial Cavalry, 1911-1920. Mutta siitäkään ei selvinne miten papin poika Pohjanmaalta haki ja pääsi Pietariin.

Digitoidut sanomalehdet tuottivat tuloksia vain valmistumisista. Alla esimerkkejä, mutta haun voisi tehdä täydellisemminkin, sillä ylennykset ovat aina samaan aikaan ja listaan voi osua myös muiden koulujen nimillä. Näitä voisi olla mielenkiintoista verrata Castrenin listaan, sillä hänellä ei ollut (muistaakseni) käytettävissään kansallisuutta. Kun taas nämä otsikoitu "Suomalaiset Venäjän armeijassa" tms. (Ainakin Finskt militär tidskrift 10/1899 sisältää muuten listauksen Landsmän i tjänst vid ryska militären.)
  • Alexander von Collan oli Nikolajewin ratsuväen koulun vanhempi lääkäri 1858-1884 (Karjala 4.6.1910)
  • Ylennetty Nikolajewin ratsuväki-opistossa junkkari Hildén kornetiksi 21:teen Bälorosian, H. K. K. Suuriruhtinas Mikael Nikolajewitsin rakunarykmenttiin (Kaiku 4.9.1886)
  • Armoll. päiväkäskyllä 22.(10.).8.1890 ovat Nikolajewin kavalleriaopiston junkkarit Hällström ja Moldakoff ylennetyt korneteiksi Suomen rakuunarykmenttiin. (Päivälehti 26.8.1890)
  • Ylennetty tutkinnon suoritettuaan port d'epèe junkkari Nikolajewin ratsuväkikoulussa Groundstroem kornetiksi 45:teen Sewerin, Tanskan kuninkaan rakuunarykmenttiin (Uusi Suometar 23.8.1894)
  • Päiväkäskyllä 24.8.1895 tutkinnon suoritettuaan junkkari Nikolajewin ratsuväenkoulussa Mellin ylennetty kornetiksi Suomen rakuunarykmenttiin (Wiipuri 31.8.1895)
  • Befodrade 20.8.1898 efter aflagd dimissionsexamen port d'epée junkarne vid Nikolajevska kavalleriskolan Albrecht och Granqvist samt junkaren vid samma kavalleriskola baron von Nolcken till kornetter (Hufvudstadsbladet 23.8.1898)
  • Befodrade 21.8.1899 efter aflagda examina från Nikolajevska kavalleriskolan junkerna Gadolin till kornet vid 25:e Kasanska dragonregementet, Kniper vid 42:a Mitauska, port d'épé junkaren Palmgren vid 50:de Irkutska dragonregementet, junkaren Boldt vid Osetinska kavalleridivisionen (Finlands Allmänna Tidning 25.8.1899)
  • Arm. päiväkäskyllä 22.8.1900 tutkinnon suoritettuaan korotettu Nikolajewin ratsuväkikoulussa junkkari v. Brummer kornetiksi 13:een Kargopolin rakuunarykmenttiin, junkkari Björklund 46:een Perejaslavskin, sekä portepéjunkkari Schauman 51:een Tshernigovin rakuunarykmenttiin (Wiipuri 28.8.1900)
  • Senaten har afslagit beviljandet af understöd åt junkaren vid Nikolajewska kavalleriskolan E. Lindgren (Åbo Tidning 22.5.1901)
  • Efter aflagda examina befodrades 23.8.1902 till officerare från Nikolajevska Kavalleriskolan portd'epéejunkaren Lindgren till kornett vid livgardets Hennes Majestäts kyrassieregemente (Åbo Underrättelser 27.8.1902)
  • Armollisella päiväkäskyllä 9/22.8.1904 tutkinnon suoritettuansa korotettu Nikolajewin ratsuväkikoulusta junkkari Gottlund kornetiksi 46:teen Pereslawin Keisari Aleksanteri III:nen rakuunarykmenttiin (Wiipuri 27.8.1904)

tiistai 8. joulukuuta 2015

Nälkävuosia vertaillen

Eilinen päiväni kului International Network of Irish Famine Studies -verkoston seminaarissa Nineteenth Century European Famines in Comparison.

Avausluennossa Laurence Gouriévidis käsitteli Skotlannin ylämaiden häätöjen (Highland Clearances) muistamista museoissa ja monumentein. Monet häädetyt päätyivät siirtolaisiksi, mistä syntyy painetta tulkita tapahtumaa (ja muuta Skotlannin historiaa) tavalla, joka houkuttelee heidän jälkeläisiään turisteiksi. Uusia sävyjä on syntynyt Skotlannin itsehallinnosta ja itsenäisyysliikkeestä, joka haluaa laskea kaikki nämä jälkeläiset "skoteiksi" nostaakseen Skotlannin painoarvoa.

Ensimmäisessä esitelmäryppäässä Anna Kuismin puhui kansanihmisten kirjoituksien maininnoista 1860-luvun nälkävuosista. Hänen esimerkeissään oli myös "yllättäviä näkökulmia", joissa nälän aikaa ei kuvata kurjuutena. Mieleeni tuli vuosirajauksen vuoksi kirjahankkeestani putoava J. A. Hohenthalin puhe Kohtalon kirja Vetelin nuorisoseuran talon vihkiäisissä (Kokkola 13.9.1905), jossa hän muisteli
Tämmöisissä oloissa luulisi kohtalon käskeneen kaikkein nuorten ja vanhain istumaan säkissä ja tuhvassa itkemässä, mutta ei laita ollut sinnepäinkään varsinkin nuorison, joka onkin aina herkempi tyytymään kohtaloonsa. Aivan toisin oli kuin luullaan, sillä melkein joka ilta kökättiin ja tanssiittiin, ja silloin olikin nuorisoseuran talo joka talossa, sai pitää iloa ja lystiä jokaisen kotona.
Ciarán Reilly kertoi Irlannin torppari/mäkitupalaisista (cottier), jotka asuivat niin marginaalisilla alueilla, että putosivat kirkkojen kirjoista ja ihmisten näkyvistä. Kun sitten tarvitsivat apua, heitä pidettiin uusasukkaina ja moraalisesti kyseenalaisina. Yllättävintä oli kuulla, että lukumääräisesti isoa ryhmää on tutkittu vain vähän.

Väitöstutkimustaan tänä vuonna aloittaneen Tuomas Jussilan esitys vertaili 1860-luvun nälkävuosiemme kirjallisia esityksiä 1890-luvulla. Vallnpitäjien tyhmyyttä, Jumalan rangaistus vai Pohjanmaan väkivaltakauden siunattu loppu? Peter Grayn aatehistoriallisessa katsauksessa Irlannin nälkävuodet saattoivat jopa olla Jumalan erityinen siunaus.

Jukka Palmu CC BY 2.0
Heidi Reese tiivisti gradunsa Tiedon, tahdon vai resurssien puutetta? Suomen hallinto ja syksyn 1867 elintarvikekriisi tuloksia J. V. Snellmanin käytössä olleesta tiedosta. Kuvernöörien raportit olivat elokuussa ripauksen liian positiivisia ja niiden kirjoittajat tiesivät, ettei Snellman innostuisi avunanomuksista. Vertailevassa keskustelussa ihmeteltiin sitä, etteivät suomalaiset syyttäneet katastroofista Venäjää, kuten irlantilaiset Englantia. Mutta meillä oli oma taloushallinto.

Milena Zeidler tutkii Liettuan 1860-luvun nälänhätään juutalaisten verkostojen kautta saatua apua. Hän aikoo puhtaaksikirjoittaa ja koodata lahjoittajien listat, jotta niistä voi muodostaa animoidun visualisoinnin yhteyksien kehittymisestä rajojen yli.

Andrew Newby selosti Suomeen saatua kansainvälistä apua 1856-68. Krimin sodan jälkeen kveekarit Joseph Sturge ja Thomas Harvey tulivat katsomaan Suomen rannikkojen  kärsimiä vahinkoja ja laittoivat Britanniassa pystyyn keräyksen sotakorvaushengessä. Katovuoden myötä se muuntui nälänhätäavuksi. Myös Ruotsissa kerättiin Suomen avuksi varoja 1857 m.m. myymällä kuvia vimeisestä Suomen sodan veteraanista, joka soitti urkuja Tukholman yhdessä kirkossa. (Eikä muuten ollut Suomen sodan viimeinen veteraani.) Tanskasta saatiin 1860-luvun nälkävuosiin huomattavan paljon lahjoituksia - ainakin osin kiitoksena vuoden 1864 sotaan osallistuneiden vapaaehtoisten panoksesta.

Tauolla meille esiteltiin tapahtumapaikaa eli Rahamuseota, joka kuulemma on suunnattu vanhemmalle yleisölle kuin Tukholman kuninkaallinen rahakabinetti. Jos tällaista kohderyhmätietoa jaettaisiin julkisesti, voisin jättää muille kuin lapsille suunnatut museot väliin?

Viimeisessä osiossa Declan Curran analysoi irlantilaisen pankkilehden tekstejä elintarvikekriisin aikana. Kersti Lust kertoi Viron nälkävuosista 1860-luvulla. Jos oikein ymmärsin, niin maattomille ei suostuttu antamaan lainoja paikallisista viljamakasiineista, sillä tilalliset olivat yhteisvastuussa varastotason ylläpidosta.

Viimeisenä puhui Miikka Voutilainen, joka oli tilastollisella analyysillä yrittänyt saada kiinni väestönkasvun dynamiikasta 1800-luvun alkupuolen Suomessa. Välituloksenaan on, että mitä suurempi on keskimääräinen kotitalous, sitä vähemmän on naimattomia aikuisia. (Vai oliko se toisinpäin?) Ainakin syntyi taas ikuisuuskeskustelua kotitalouden määritelmästä ja minä sain  tietää, että vuonna 1865 alle 50% aikuisista Lapissa oli naimisissa.    

maanantai 7. joulukuuta 2015

Ruotsalaisia huomioita vuoden 1918 sodasta

Kuvataidekatsaus vuodelta 1904


Simbergin tutusta teoksesta on yllä Kaarlo Karin piirros, joka Tuulispään kannessa 20.5.1904 varustettiin saatteella "Simbergin sairas nainen, joka sai tuhannen kahdensadan markan palkinnon päästäkseen parantumaan. Kaikesta päättäen on tekijäkin niitä, jotka parannusta tarvitsevat." Onkohan oikeaa taidetta koskaan palkittu oikeaan aikaan?

Kuukautta myöhemmin Tuulispään kannessa 7.10.1904 oli Kaarlo Karin "Jäljennös Rissasen seinämaalauksesta kansanlukusalin seinästä".

Seuraavalla sivulla todetaan, että
Rissanen on anonut valtuustolta vielä kerran 750 Smk voidakseen jatkaa harjoituksiaan seinämaalauksen alalla lukusalin seiniin. Yhdymme hra R:n anomukseen sillä ehdolla, että hän vastaiseksi käyttää harjoituskenttänään semmoisia kivimuurin seiniä, jotka aniharvoin tulevat muiden kuin palosotamiesten nähtäväksi. Tämmöinen toimenpide on tosin omituinen, mutta terveellinen hänelle itselleen sekä yleisölle.
Kyseiset freskot ovat olleet nyt yli sata vuotta Rikhardinkadun kirjastossa, joka oli lähikirjastoni kaksitoista vuotta. Arvatkaapas olenko töitä nähnyt niin, että niistä olisi jäänyt muistijälki? Ovatko näkyvillä?

Tuulispään numerossa 11.11.1904 reposteltiin vielä Taitelijain syysnäyttely Ateneumissa. Simbergin "Malli lepää" on saanut kuittauksen "Minä antaisin tuon näköisen mallin levätä ijankaikkisesta ijankaikkiseen."

"Wallgren Parisista, näyttää meille miten sielläpäin eletään. Sielläpäin on kehitytty jo niin pitkälle, että kaikki naikkoset ovat käärmeihmisiä, noin pintapuolisestikin, eikä ainoastaan sydämessän. Muuten en ainakaan minä voi käsittää, kuinka "Elämän iloa" voi olla tuomoisessa asennossa, kun tällä naikkosella on tässä — mutta, niinkuin näette, tyttö hymyilee vaan."

Naistaiteilijoiden töitä ei oli Karin kynä käsitellyt, mutta heitä oli Tuulispään kannessa 11.3.1904.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

"Nimenvaihdoksensa syistä pelkkiä arvailuja"

Sain käsiini Suomen Kuvalehden 48/2015, jossa Hän-haastattelussa oli 38-vuotias hortonomi Frans Karkkimaa. Juttu alkaa
Kerrottakoon se heti: Jo Frans Karkkimaan isoisän isä oli Karkkimaa, mutta selitykset hänen nimenvaihdoksensa syistä on pelkkiä arvailuja.
"En ole vielä sukututkimusiässä."
Jos sukututkimusta ei ole tehty, mistä on käsitys nimenmuutoksesta? Hutkimuksellisesti 43-vuotiaan ensimmäinen hakukohde on Kansalaisen karttapaikka, josta löytyi 8 karkki-alkuista paikannimeä. Näistä yksi on Karkkimaa "Nakkila; talo". Kurkistaminen SSHY:n hakemistoihin kertoo, että Karkkimaa on ollut torpan nimenä viimeistään vuodesta 1863.

Voi tietenkin olla Karkkimaan isoisän isä on vaihtanut nimensä ja sattumalta valinnut paikannimen Nakkilasta. Mutta todennäköisemmältä tuntuisi, että harvinaisella sukunimellä on tiiviimpi yhteys kyseiseen paikkaan.

Mitä karkki-alku paikannimissä tarkoittaa on jäänyt minulta selvittämättä, vaikka Karkkila on tullut ohitettua satoja kertoja. Wikipedian mukaan "Karkkilan nimi juontuu germaanisperäisestä miehen etunimestä Gericke, Kercho tai Garko."

Eli jos Karkkimaalla on vastaava tausta, niin kyse on vanhasta nimestä. Maanmittaushallituksen karttaa Anola; Isojako tässä, Laitilan yksinäistalo (kuuluu nykyään Viikalan kylän taloon N:o 2), Kyrkholmin yksinäistalo, sekä Viikalan kylässä 1797-1863 (A71:1/1-15) selaten löytyykin "Karkinma Torparen Thomas" ja "Torparen Mickel Karkinmaa", joiden torpan tontit on karttaan merkiktty kirjaimilla s ja t sekä pellot 104-109.
Tihrustin ankarasti joka karttakuvaa, vertasin Kansalaisen karttapaikkaan, mutta en löytänyt.

Lukemisia kansalle - osat 137-139

Itsenäisyyspäivän tunnelmaan ei varsinaisesti istu Lukemisia kansalle -sarjassa vuorossa oleva
137. Hyvin kaunis ja huvittawainen Juttu Neljästä Pekasta ja Kuningas Laurista, jotka erinomaisen aikaisin meniwät maailmaan, heidän kummallisen elämänsä waiheistansa ja Pekan tappeluksesta kolmen noidan kanssa, joilla yhteensä oli 30 päätä eli Laiwasta, Miekasta ja suuresta Mallaspanoksesta. 1861
Mutta ehkä paremmin?
138. Suomen maan kaiwajat. 1861
No jaa, käsittelee eläimiä, jotka kaivavat maata. Tämän paljasti jo kansikuva, joita kirjasissa harvemmin on.
Tämän jälkeen julkaistiin
139. Wapaus ja seuraelämä. Suomentama. 1861
Sen alkukappale istuu itsenäisyyspäivän henkeen paremmin kuin hyvin:
Jokaisella ihmisellä, ylhäisellä eli alhaisella, köyhällä eli rikkaalla löytyy jonkunlainen itsenäisyyden tunto, tarve olla itsevaltainen, olla vapaa ja oman mielivaltansa jälkeen saada elää ja käyttää parhaamman ymmärryksen ja vakuutensa mukaan, saada seurata omaa luontoansa ja omia myötäsyntyneitä parempia taipumuksiansa ja sielun lahjojansa, niiden kautta olematta esteeksi eli vahingoksi ja haitaksi muille ihmisille. Siitä seuraa myöskin, että ihminen on syntynyt vapauteen, eikä millään muotoa mahtavan mielivallan orjuuteen.