maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kesäaamuna tuli tietomies Hämäläisen tupaan.

Kesäaamuna tuli tietomies Hämäläisen tupaan. Hänellä oli turkit nurin yllä ja karhun hampaluista napit turkissa. Istuessa pankolla hänellä oli toinen silmä kiini ja toisella tirkisteli alta kulmansa. Hän olikin kummanlainen. Sillä karhun päänahasta lakki oli painettu alas korviin saakka ja karhun töppökorvat päälaella 
Isäntä arvasi asian kysymättä. Sanoi siis: näinkö hyvä vaari tahtoisi auttaa orkkoansa. Tietomies jo aukasi toista silmäänsä, vaan ei vastannut. Isäntä toistamiseen kysyi nöyrästi. tietomies jo naurahti ja aukasi molemmat silmänsä selkimen selällensä. Kolmannesti isännän kysyessä aukenivat tietomiehen leukaluut ja seuraavat sanat kolisivat kidasta: noh, paneppa hyvää viinaa taskumattiin, niin koetetaan. 
Isäntä meni esitupaan ja sekotti nokea ja viinaa rakopäälystöön taskumattiin, antain miehelle, joka pötki pimiään saunaan, ryyppäili ja lueskeli lukujansa. Vihdoin tupaan tullessa olivat kasvot mustat kuin uunin lieska. 
Isäntä leikkasi naurukurkkunsa poikki, ettei tietomies mitään hoksannut. Hän lähti taas matkaansa, kävellen talosta taloon päiväkauden, mutta kovaksi onneksi joutui nimismies iltasella hupaajoon vaimonensa lapsinensa. Joutuipa tietomies heitä vastaan. Vaimo ja lapset pelästyivät sydämen suuhunsa. Tästä närkästyi nimismies niin pahaksi, että romisti sauvallansa tietomiehen turkkinensa pahan päiväiseksi ja antoi vastaiseksi vielä tämän varoituksen: jos ett sinä kärnä siivoo itseäs, niin minä sinun ripustan aidan seipääsen kuin vanhan kotkan varpusten peloksi, jotta et sinä ikänä pelottele ihmisiä kuoliaksi.

Ei kommentteja: