maanantai 4. toukokuuta 2015

Lento Suomessa 1910?

Suomalainen Kansan pikkuilmoituksena 23.7.1910
Kauppias S. Nikolajeff on parhaillaan Ranskassa lähemmin tutustumassa ilmapurjehdukseen. Hän on hankkinut itselleen Santos-Dumont-mallisen monoplaanin, joka saapunee tänne jo ensi viikolla. Hra Nikolajeff saapunee Helsinkiin elokuun puolivälissä, jolloin hän ryhtyy täällä tekemään kokeita lentokoneellaan.

Mutta Uusmaalaisessa 3.10.1910 täydennetään
Nyt ilmoittaa ruotsalainen Abl, että Hra N. on parhaillaan Tukholmassa saadakseen koneensa myydyksi sinne, kos'ei Helisngin seutuvilla ole sopivaa paikkaa lentokoneita varten. "Demoisellen" moottori on 35 hevosvoimainen ja voi se pysytellä ilmassa 25-30 minuuttia. N. kuuluu myyvän koneensa 5,500 kruunusta. Sitä ei ole täällä edes pakkauksesta purettu.

Ovatko siis Velikullassa 14/1910 julkaistut piirrokset mielikuvituksen tuotetta?
Ainakaan piirrosten kone ei ole uutisissa mainittu, sillä Demoiselle on yksitaso. Sitä ei verkkolähteiden mukaan myyty Ruotsiin vaan suomalaiselle, joka lensi Suomen ensimmäisen moottorilennon vasta huhtikuussa 1911.

4 kommenttia:

kariav kirjoitti...

Alex Federley on kuvissaan hahmotellut lentokoneita varmaankin lehdissä olleiden kuvien perusteella ilman tarkempaa tietoa Sergein kulkupelistä. Alemman paniikkikuvan kone muistuttaa Wright-veljesten kehittyneempää Flyeriä edessä olevine korkeusvakaajineen. Pelko on tarttunut jopa piirtäjän signeeraukseen, joka on saanut jalat alleen.

Reijo Valta kirjoitti...

Pilapiirtäjille on aina riittänyt ohut side totuuteen. Tampereelle kone tosiaan päätyi.

Unknown kirjoitti...

Lentämisen varhaisvaiheista kannattaa muistaa myös ranskalaisen Gyotin lento Bleriot-koneella Terijoella (1909) ja tanskalaisen Robert Svendsonin lento Helsingin lentomessuilla helmikuussa 1911. A.Aarnon lentoyritys Nikolajeffin maahantuomalla koneella jäi todellakin vain yritykseksi. Aarno oli ensimmäinen suomalainen ja sen vuoksi häneen varaansa on rakennettu ensimmäisen moottorilennon sankaritarinaa. Kirjoitin tästä lyhyesti artikkelissa "Innovatiivinen Tampere" (teoksessa Tammerkoski ja Kosken kaupunki, Tampere 2011.)

Paras netistä löytyvä juttu näistä varhaisista lentoyrityksestä on tämä:

http://artova.fi/ajankohtaista/uutiset/2035-sata-vuotta-sitten-lauantaina-vanhankaupungin-radalla-pieni-askel-avaruuteen-suuri-askel-suomelle

Unknown kirjoitti...

Varhaisilmailusta on usein unohtunut Kaspar Wreden lento vuodelta 1914. Lentovarikon kilta ry teki koneen osien perusteella replikan:

http://www.lentovarikonkilta.fi/wreden.php

Replika päätyi lopulta Kouvolaan:
http://yle.fi/uutiset/kasper_wreden_kone_palasi_kymijoelle/6778847