tiistai 10. helmikuuta 2015

Kurssikatsaus

Jonkin aikaa tuntui kuin verkkokurssit olisivat loppuneet ja sitten räpiköinkin jälkijunassa useamman kanssa.

Kurssiin Digging Deeper: Making Manuscripts (Stanford.edu) hyppäsin mukaan vauhdissa enkä oikein tiedä mistä on kyse. Mutta olen oppinut yleissivistäviä asioita keskiaikaisista käsikirjoituksista sopivan lyhyistä luentopätkistä. Harjoitustöissä pitäisi kirjoittaa käsikirjoituksia puhtaaksi. Tätä en ole vielä yrittänyt ja voi olla, että jää yrittämättä.

Kurssilla Stonehenge (iversity) olen ollut alusta asti, mutta en ole osallistunut keskusteluihin, joissa kurssin anti ehkä syvenisi ja avautuisi. Merkittävin ahaa-hetki oli se, kun minulle selvisi, että Pietarissa olevan Pietarin ratsastajapatsaan iso kivi on miesvoimin siirretty kuuden kilometrin matka 1768-1770. Miehiä 64, päivämatka 150 metriä.
(Valokuva Rijksmuseum)

Ja pian ohjelmassani on lisää kursseja. Ei tosin kaikkia alla mainittuja, sillä pitää ehtiä suorittamaan myös ammatinharjoittamiseen liittyviä opintoja.

Ei kommentteja: