keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Joukkorahoitusta Karjalaan, arkeologiaan ja muuhunkin

Ylläoleviin kuviin karjalaisista ei liity nimitietoja, mutta ehkäpä heidänkin nimensä ovat jo Karjala-tietokannassa. Tai sitten ei ja ehkäpä ei koskaan? Vuoden alussa Karjala-tietokantasäätiö tiedotti Facebookissa, että heidän tallennustyönsä on jäämässä kesken, ellei kahden työnohjaajan palkkaukseen löydy rahoitusta. Tätä varten käynnistettiin kansalaiskeräys, jonka edistymisestä kerrottiin tänään, että
Tähän asti lahjoituksia keräykseemme on tullut 25 henkilöltä yhteensä 1090 euroa. Hyvä alku. Suhtaudumme luottavaisesti jatkoon. Jokaisella lahjoitetulla eurolla on merkitys!
Lisätietoja keräyksestä on säätiön FB-sivulla.

KATIHAn hyväksi tehdään siis perinteisiä rahalahjoituksia ja niitä vastaanottaa myös Suomen muinaistutkimuksen tuki ry, joka on tähän mennessä tukenut Kaarinan Ravattulan Ristimäen kaivauksia sekä Oulun yliopiston tutkimushanketta Iissä.

Iin Pirttitörmän kaivauksiin kerättiin rahaa myös modernisti Mesenaatti.me-alustalla. Kokemuksista kertoo Emmi Koiviston gradu Crowdfunding : the future of archaeology in Finland?


Mesenaatti.me:n kautta kerätään näköjään rahaa muihinkin menneisyyttä sivuaviin projekteihin eli rahansa voi sijoittaa muuallekin kuin alennusmyynteihin.

Kuva kirjasta 'Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)'. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons

Ei kommentteja: