sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Palkittuja opettajia vuonna 1912

"Kiertokoulunopett. Matti Ranta (synt. 1836) on seurakunnallisen opetuksen uskollisen työntekijän perikuva, sillä noin 30 vuotta on hän kiertänyt opetusta antamassa Laihialla, ehtien sillä ajalla koulia melkein koko nykyisen miespolven. Mutta itse opettaja elää nyt varjossa raajarikkona vanhuksena."

"Toinen kunnioitettava vanhus ansiokkaiden kiertokoulunopettajain joukossa on Samuli Tihvera (synt. 1841), joka toimittuaan jonkun aikaa pyhäkoulunopettajana jo 40 vuotta sitten alkoi Kirvussa kiertokoulunopettajan työn, jossa yhäkin on. On siinä ollut vetämistä yhden pitäjän nuorison opetuksessa ja 12 oman lapsen kasvattamisessa. "

"Suurelle maailmalle ei ole paljoa kuulunut yli 80 vuotiaan torpparinlesken Ulrika Hakalan 35 vuotta jatkuneesta opetustyöstä Laitilan Leinmäen kylässä, mutta ihmiselämässä sillä varmaan on ollut suuri vaikutuksensa. Yhä vieläkin vanhus heikoilla voimillaan yrittää jatkaa opetustaan omassa pienessä asunnossaan, jonne Topeliuksen kunniapalkinto päivänsäteenä nyt pilkistää."

"Samallainen vanha torpparinleski on Isonjoen Vanhassakylässä pikku mökissään asuva Albertina Hietanen (synt. 1842), joka 40 vuotta on kylän asukkaiden todistuksen mukaan menestyksellä antanut tuota kaikkein tärkeintä opetusta pienokaisille. Hän sopii rivin päättäjäksi, sillä hän on joukosta nuorin — ainoastaan 70 vuotias!"

Tekstilainaukset: Opettajain lehti : kansanopetusta käsittelevä kuvallinen viikkolehti. no 3/1912
Tunnelmakuva: Daniel Nyblinin mv-valokuva Pekka Halosen maalauksesta Oijustie (1892)
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Ei kommentteja: