torstai 7. elokuuta 2014

Ensimmäisen maailmansodan vanki

Jossain amerikkalaisessa sukututkimusblogissa mainostettiin eilen sivustoa, johon on digitoitu Kansainvälisen Punaisen Ristin materiaalia ensimmäisen maailmansodan vangeista.

Mukana on sekä sotilaita että siviilejä. Haku rajataan näiden sekä kansalaisuuden mukaan. Yritin saada esiin kaikki venäläiset siviilit, joiden joukosta olisi voinut haravoida suomalaisen näköisiä nimiä. En tässä onnistunut, mutta lähes tulkoon vahingossa sain esiin kortin, jossa on yhteys Suomeen. Suomen Turussa 14.10.1878 syntynyt merimies Karl Johan Johanson. (Englannin alamainen?)

Kyse on rekisterikortista ja näpyttelemällä lopussa oleva viitenumero hakuun esiin tuli pitkä lista nimiä saksalaisten vangitsemista siviileistä.

Pientä edistystä, joten rauhoituin ja tajusin, että kyseessä ei ole (?) täysin indeksoitu nimitietokanta vaan hakutuloksena on pinkka kortteja, joiden joukossa haettu nimi olisi, jos olisi. Jos on, niin klikkaamalla kyseistä korttia pääsee kiinni mahdollisiin lisätietohin.

Valitsemalla testaukseen pohjoismaisen sukunimen löysin vielä Haaparannassa syntyneen Englannin kansalaisuuden ottaneen miehen.

Sivusto soveltuu siis parhaiten tosi tarkoitukseen, kun on nimi jolla hakea. Digitointi on vielä osin kesken.

Ei kommentteja: