perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kevätlomalla: toinenkin viikko

Sunnuntaina kotimatkalla ohitin jälleen mystisen tietyömaan Nihtisillan ja kehä ykkösen välissä. Nyt siinä oli vihdoin kyltti, jonka nimellä googlaus tuotti muun ohessa linkin erittäin laadukkaalle Wikipedia-sivulle Kilon turveradasta. Suuri osa sen jäänteistä on nyt tuhoutunut työmaan alle. Onneksi erikoiset tiennimet voivat johdattaa ympäristönsä historiasta kiinnostuneet tiedon äärelle.

Helsingissä ei vielä odottanut töihin paluu, mutta kaikenlaisten roikkuvien asioiden hoito. Niiden lomassa...

Kävin Kansalliskirjastossa etsimässä Napparin Tigerstedteistä kirjoitettuja juttuja, jotka löytyivät Tuomas Hopun kirjoittaman paikallishistorian alaviitteistä. (Avustamisensa parhaita palkkioita on kirjan tekstitiedostoversiot tietokoneellani. Tekstihaut nopeita.)

Kävin Kansallisarkistossa tarkistamassa Tuomiokirjakortiston hopeavyömaininnat aikanaan todennäköisesti ilmestyvää Suomen naisellista historiaa II:ta varten. Kortteja oli monta, onneksi kännykässä kamera ja muistia. Vöihin yritin keskittyä, mutta huomiota kiinnitti myös paljon tekstiä sisältäneet kortit, kuten tämä:


Kurkistus Kotivuoren ylioppilasmatrikkeliin tuotti arvauksen lusikan alkuperäisistä omistajista: Rauman kirkkoherra Zacharias Martini Wellerus ja Brita Mattsdotter.

Kävin (ekaa kertaa) SKS:n kirjallisuusarkistossa hakemassa lisätietoa Hilda Rintasesta. Olin tarkistellut tilannetta helmikuussa spostitse. Hyvä, mutta kysymykseni fibana liika tarkennus kirjeisiin ja WSOY:n arkistoon. Eli paikan päällä tuli iloisena yllätyksenä käytettävissä ollut lehtileikearkisto. Siitä tosin löytyi se sama juttu, josta Hoppukin aikanaan tiesi. Kirjallisuusarkistosta tiedusteltuaan?

Rintasen Ilmari Kiannolle lähettämän kirjeen taustoittamiseksi varasin kirjastosta hänen elämäkertojaan. Kannoin kotiin myös yhden Siperia-kirjan, sillä sitä proggistahan tässä välissä piti tehdä. Eikä kirjoittaa kerääntynyttä Tigerstedt@Nappari-aineistoa kesän blogisarjaksi.

Ei kommentteja: