keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Juurisolmun epävarma avaus

Malmström-onnistuminen yli odotusten sai minut yrittämään uudestaan juurieni Asikkalan umpisolmua. Äitini isän suvun saapuminen "tyhjästä" Ilmavallan torppaan kun on jäänyt vaivaamaan. Varsinkin kun kyse on niinkin tuoreesta ajankohdasta kuin 1800-luvusta.

Tämä saapuminen tapahtuu Asikkalan rippikirjassa 1815-1826. Eric Simonsson (s. 1799) ja Maria Helena Johansdotter (s. 1803) ovat sen sivulta käsin käyneet ehtoollisella vuodesta 1824. Heidät oli vihitty 26.12.1823, jolloin Eric oli Urajärven "Rytyniemestä" ja Maria Helena Salon kylän Torniosta.

"Rytyniemen" jäljille päästäkseni hain sieltä kastettuja lapsia. Torppari Simon Henriksson oli vaimonsa kanssa saanut siellä lapsia 1799-1805 eli hänen pitäisi näkyä jossain rippikirjassa. Jep, Simon on Heponiemessä ennen kuolemaansa. Mutta seuraavan rippikirjan Heponiemessä ei näy Ericiä. (Asikkalan pitäjänkartassa näkyy Ilmavallanniemen ja Heponiemen välissä Ryytlahti. Onneksi vaari ja mummo eivät ole elossa todistamassa miten vähän mökkikäynneillä kuullusta on jäänyt päähäni.)

Valitettavasti Simonin lasten kasteissa ei näy Ericiä, mikä olisikin tehnyt asian liian helpoksi. Ericin ja Maria Helenan esikoisen kummina on Ilmavallan toisen torpan vaimo Lena Simonsdotter (s. 1803), joka on kylläkin uskottavasti Simon Henrikssonin tytär.

Myöhemmissä Ericin ja Maria Helenan lasten kasteissa (1829, 1831, 1832, 1834, 1836) esiintyy kummina Heinolan Jyrängön lampuoti Johan Candelin/Kandelin, jolla on vaimo Maria Michelsdotter. Heidän mennessään Heinolassa 26.12.1824 naimisiin Maria on lampuodin tytär Jyrängön Tuomaalasta ja Johan Johansson Candelin renki Heinolan maaherran residenssissä. Patronyymi herättää toiveen sukulaisuudesta Maria Helenan kanssa ja sama toive taisi syntyä vuosina 2006-07 tätä pähkäillessäni. Valitettavasti Johanille ei ole rippikirjassa merkitty syntymäaikaa. Myöhemmin on itse ilmoittanut vuodeksi 1799. (*)

Tämä sopisi hienosti Heinolassa 14.2.1799 syntyneeseen aviottomaan Johannekseen. Tämän isäksi ilmoitettu "drg. Joh. Jac.ss. Flykt" (s. 1776)  meni 4.10.1801 naimisiin Johanneksen äidin Eva Mattsdotterin (s. 5.12.1769) kanssa. Heille syntyi lisää lapsia Marjoniemen rälssitilalla: Maria Lena s. 8.1.1803, Elisabet s. 4.3.1806, Michel s. 25.8.1812. Eva kuoli 55-vuotiaana 22.4.1824 ja Johan 50-vuotiaana 9.2.1826.

Maria Lenan syntymävuosi stemmaa kaivattuun ja hänen kanssaan yhtäaikaa ennen avioliittoa Salon kylässä on vuonna 1806 syntynyt Elisabet Johansdotter, joiden molempien on todettu tulleen Heinolasta. Ei tätä varmana voi pitää, mutta lupaavaa on. Varsinkin kun vaarin muisteluissa esiintyi Marjoniemi  Ilmavaltojen lähtöpaikkana.

Eli uhkarohkeasti vielä lisäsukupolvi Evan tarkan syntymäpäivän pohjalta. Hänen vanhempansa olivat 27.12.1752 avioituneet sotilas Matts Mich.ss. Logreen (s. 1723) ja Lusin Huovilasta lähtenyt Maria Eliasdotter (s. 1726). (Lapsia Lusissa Eva s. 28.11.1754, Anna s. 9.12.1759, Margaretha s. 25.5.1762, Elias s. 27.1.1764, Adam&Eva s. 5.12.1769.) Marian vanhempia ei saa vahvistettua kasteluettelosta, mutta siinä esiintyy Lusista vuosina 1729-1734 vanhempina Elias Larss: ja Anna Eskilsdr.

(*) Johan Candelinin eli vaimoineen vielä Jyrängön Tuomalassa 1843-1852, mutta rippikirjassa 1853-1862 tila on vaihtanut isäntää ja nimensäkin Tähtniemeksi. Johan ja Maria on siirretty vuonna 1862 Nynäsin muonatorpparien sivulle. Heillä ei ilmeisesti ollut omia lapsia.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei Kaisa,

Minulla tähän sukuun liittyen:

Taulu 1
1. Johan Matsson Slut (Järn)
s. 1759, k. 1809 Sodassa.
Vanhemmat: Matti Mikonpoika Logren ja Maria Elia'dr. Taulu 2
Puoliso: 12.12.1778
Walborg Johansdotter
s. 24.4.1759 Heinolan mlk, Lusi, Vähä Pessala, k. 28.9.1835 Heinolan mlk, Lusi, Kanganp.
Vanhemmat Johan Påhlss ja Maria   Michelsdr. .
Lapset:
Maria, s. 7.2.1782 Heinolan mlk, Lusi
Mathias, s. 19.2.1783 Heinolan mlk, Lusi
Anna Greta, s. 17.8.1787 Heinolan msk, k. 2.5.1846 Heinolan msk
Eva, s. 12.12.1789 Heinolan mlk, Lusi
Eva elisab., s. 28.7.1791 Heinolan mlk, Lusi
Maria, s. 28.7.1791 Heinolan mlk, Lusi, k. 15.11.1809 Heinolan mlk, Lusi
Johannes, s. 10.9.1793 Heinolan mlk, Lusi
Valborg, s. 28.7.1795 Heinolan mlk, Lusi, k. 13.4.1799 Heinolan mlk, Lusi, Pessola
Abraham, s. 30.5.1798 Heinolan mlk, Lusi, k. 30.11.1809 Heinolan mlk, Lusi


Taulu 2 (taulusta 3)
2. Matti Mikonpoika Logren
s. 1723, k. 23.3.1780 Heinolan mlk, Lusi.
Vanhemmat: Mikko Mikonpoika ja Liisa Simontytär. Taulu 3
Puoliso: 27.12.1752
Maria Elia'dr.
s. 21.1.1732 Heinolan mlk, Lusi, k. 8.3.1788 Heinolan mlk, Lusi.
Vanhemmat: Elias Larsson ja Anna Eskilsdotter. Taulu 5, 6
Lapset:
Eva, s. 28.11.1754 Heinolan mlk, Lusi
Johan, s. 1759. Tauluun 1
Anna, s. 9.12.1759 Heinolan mlk, Lusi
Margaretha, s. 25.5.1762 Heinolan mlk, Lusi
Elias, s. 27.1.1764 Heinolan mlk, Lusi
Adam, s. 5.12.1769 Heinolan mlk, Lusi
Eva, s. 5.12.1769 Heinolan mlk, Lusi
Matthias, s. 30.9.1772 Heinolan mlk, Lusi


Taulu 3 (taulusta 4)
3. Mikko Mikonpoika
s. noin 1688, k. 22.4.1739.
Vanhemmat: Mikko Jörensson. Taulu 4
Puoliso:
Liisa Simontytär
s. noin 1693, k. 1771.
Lapset:
Matti, s. 1723. Tauluun 2
Elias, s. 1729 Heinolan msk, Marjoniemi, k. 24.2.1794 Heinolan msk, Marjoniemi, Niemis
Adam, s. 19.7.1737 Heinolan msk, Marjoniemi


Taulu 4
4. Mikko Jörensson
s. noin 1630, k. 28.6.1730 Heinolan msk, Marjoniemi.
Lapset:
Mikko, s. noin 1688. Tauluun 3


Taulu 5 (taulusta 7)
3. Elias Larsson
s. noin 1698, k. 20.4.1758 Heinolan msk, Tuusjärvi, Jalaja.
Vanhemmat: lars. Taulu 7
Puoliso: 27.12.1727 Heinolan msk, Lusi
Anna Eskilsdotter
s. noin 1700 Heinolan msk, Ilmjärvi, Maijala, k. noin 1739 Heinolan msk, Lusi Huovila.
Vanhemmat: Eskil ja Walborg Thomasdottir. Taulu 8
Lapset:
Matthias, s. 1729 Heinolan msk, Lusi
Maria, s. 21.1.1732 Heinolan mlk, Lusi. Tauluun 2
Eskel, s. 1.6.1734 Heinolan msk, Lusi, k. 29.4.1787 Heinolan msk, Lusi Huovila


Taulu 6 (taulusta 8)
3. Anna Eskilsdotter
s. noin 1700 Heinolan msk, Ilmjärvi, Maijala, k. noin 1739 Heinolan msk, Lusi Huovila.
Vanhemmat: Eskil ja Walborg Thomasdottir. Taulu 8
1. puoliso: 27.12.1727 Heinolan msk, Lusi
Elias Larsson
s. noin 1698, k. 20.4.1758 Heinolan msk, Tuusjärvi, Jalaja.
Vanhemmat: lars. Taulu 7
Lapset:
Matthias, s. 1729 Heinolan msk, Lusi
Maria, s. 21.1.1732 Heinolan mlk, Lusi. Tauluun 2
Eskel, s. 1.6.1734 Heinolan msk, Lusi, k. 29.4.1787 Heinolan msk, Lusi Huovila

2. puoliso: 2.11.1740 Sysmän (Hartola) Lepsalasta
Valborg Michelsdr


Taulu 7
4. lars
Lapset:
Elias, s. noin 1698. Tauluun 5


Taulu 8
4. Eskil
Puoliso:
Walborg Thomasdottir
s. noin 1686, k. 9.10.1761 Heinolan msk, Lusi Huovila.
Lapset:
Anna, s. noin 1700 Heinolan msk, Ilmjärvi, Maijala. Tauluun 6