perjantai 20. joulukuuta 2013

Kolme näkökulmaa Suomen etniseen rakenteeseen

1) Tällä viikolla keskustelivat televisiossa valtionkirkon asemasta tunteella kirkkoherra Teemu Laajasalo ja Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Petri Karisma. Mahdollisesti vähemmän harkitusti Laajasalo totesi, että "Olemme etnisesti luterilaisia". Olivatko Laajasalon "meissä" mukana myös maamme ortodoksit? Puhumattakaan tuoreista tulijoista, joille luterilaisuuden osuus suomalaisuudessa saattaa jäädä huomaamatta kokonaan.

("Meidän" käytöstä heräsi eilen Twitterissä keskustelua Journalistiliiton kolumnin pohjalta. Sen voi lukea niin, että "kaikki" journalistit pitävät "peruskristillisyyttä ja luterilaisuutta" oletusarvona.)

2) Kaikki toki eivät ole valmiita näkemään suomalaisia etnisesti yhtenäisenä ryhmänä. Runsas viikko sittenhän kansanedustaja Olli Immonen teki kirjallisen kysymyksen väestön etnisen tilastoinnin käyttöönotosta. Puuttumatta ehdotuksen kustannuksiin ja ikäviin historiallisiin kaikupintoihin kritisoin tuoreeltaan hahmotelmaa luokituksiksi:
”suomensuomalainen”, ”suomenruotsalainen”, ”saamelainen”, ”romani”, ”muu eurooppalainen”, ”afrikkalainen”, ”aasialainen”, ”monimuotoinen etninen tausta” ja ”muu etninen tausta”
Geneettisesti olen tietenkin (nykytietämyksen mukaan) afrikkalainen kuten kaikki muutkin ihmiset. Historiallisen ajan lähteisiin nojautuen olen 50% satakuntalainen, 25% keskipohjalainen ja 25% asikkalais-heinolalainen sekä sisällän rippeitä nyky-Ruotsista, nyky-Saksasta ja nyky-Puolasta. Siis ”monimuotoinen etninen tausta”, jos itse pääsen määrittelemään.

Jos taas määritys tehdään yhteiskunnan puolesta, niin valitettavasti sääntökaavioita "yksiselitteiseen" etnisyyden määrittämiseen on löydettävissä Natsi-Saksan jäämistöistä. Sieltä löytyy tarvittaessa myös arvostusjärjestyksiä, joissa valitettavasti (?) suomalaiset eivät kuulu ykkösluokkaan.

3) Ajatus yhtenäisestä Suomen kansasta on ihmisten luoma ajatus. Ettei sitä ollut (ainakaan ulkomaisten silmissä) vuonna 1861 näkyy kartassa Carte ethnographique l'empire de Russie, josta alla suurennettuna olennaiset osat.


4 kommenttia:

Kari Hintsala kirjoitti...

suurennettuna olennaiset osat

Suomalaisia riittää Päijänteelle asti ja siitä eteenpäin on karjalaisia? :-)

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Jep. Etkö ennen tiennyt?

Kari Hintsala kirjoitti...

Päinvastoin olen aina epäillyt etteivät itämurteet mitään suoema voi olla. :-P

(Ja ennen kuin kukaan suuttuu, niin kerron että itsekin olen kotoisin karjalankielisestä alueeslta.)

Kari Rydman kirjoitti...

Kaisa, älpä etnisöi liikaa, tuossa selitteessä Suomen ja Eestin värit kuluvat luokkaan "Finnois". Heimo ei ole mikään etninen yksikkö. Nuo värit kuvaavat lähinnä kielenkäyttöä: länsimurteet, itämurteet ja rannikon ruotsinkieli.