maanantai 4. marraskuuta 2013

ITE-historioitsijan kohuväite: En halua nimeäni Ylen verkkouutisiin! Ikinä.

Twitterissä on vuoden mittaan nostettu esiin, ihmetelty ja kritisoitu Ylen verkkouutisia, joissa huuhaa on nostettu tieteen veroiseksi. Häirinnyt itseänikin, erityisesti esimerkiksi lääketieteellisten syöpähoitojen dissaaminen. Mutta tänään mentiin tämän blogin uutiskynnyksen yli otsikolla Muinaisharrastajan kohuväite: kuppikivet ovat karttoja ja hämäläiset tulivat Laatokalta.

Tuttavani FB-seinällä juttu herätti ansaitusti keskustelua. Huomautettiin, ettei jutussa edes mainita Niemisen uutuusteosta Tavastia - Muinais-Hämeen kuningaskunta, jonka esittelyn olisi pitänyt kriittiselle toimittajalle paljastaa jotain olennaista Niemisen päätelmien laadusta. Todettiin, että tästäkin pahempaan suuntaan tullaan menemään, kun tutkijoita pisteytyksillä kannustetaan kirjoittamaan artikkeleita ulkomaisilla kielillä eikä ymmärrettävästi suurelle yleisölle suomeksi.

Reaktioita Twitteristä
  • @MichaelHalila: Voi hyvää päivää. Kruununa vielä karsea yhdys sana virhe ingressissä.
  • @Sanna_Leskinen: Olen täten valaistunut. "Puolisenkymmentä vuotta" tutkimusta tekee uskottavaksi. Jep.
  • @tabularius: Pseudohistoria kertoo aina hauskalla tavalla nykyihmisen kaipuusta identiteetin luomiseen, "pimitetyn" avaamiseen :)
  • @Tuumaru: Johan tuosta jutusta kävi ilmi, minkä tason höpöhöpöstä on kyse. Kaikkea sitä mennään uutisoimaan.

5 kommenttia:

oscari kirjoitti...

Kaisa hyvä, ostin tuon kirjan menneenä kesänä Hämeenlinnan keskiaikatapahtumasta. Onhan siinä mielenkiintoisia vaitteitä, joskin ne taitavat mennä pahasti harhaan. Jos puhutaan 500-700 luvusta Hämäläisten tulosta jne. niin unohdetaan se, että jo 2000 vuotta sitten saivat useat paikat nimensä saksalaisperäisesti.

Suurin etu tuollaisella teoksella on se, että se pistää historioitsijat todella pohtimaan sanomisiaan ja tekemisiään. Nyt olisi meidän historioitsijoiden vuoro vastata.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Aivan, tosin voivat pelätä jäävänsä alakynteen samalla tavalla kuin tapaus Lauri Lepolan tapauksessa. Kiinnostaisi vaan tietää miettikö toimittaja hetkeäkään akateemisen tutkijan äänen mukaanottoa.

Jukka Nieminen kirjoitti...

Kiitos vaan bloginpitäjälle uutisen huomioinnista. Näemmä kaikkia ei voi aina miellyttää. Olen tottakai valmis ja halukas keskustelemaan aiheesta, ottamaan(hyvän maun mukaista) kritiikkiä ja punnittuja sivistyneitä kannanottoja tämän kuppiteorian tiimoilta. enkä pelkää jääväni alakynteen, harvoin uudet teoriat niin valmiita on, ettei niissä olisi parannettavaa jota laatukritiikki vain parantaa. Jos teillä on jokin foorumi jossa voin esittää asiaan kannanottoja niin olisi kiva. muussa tapauksessa toivotan kaikki asiasta kiinnostuneet keskustelemaan vaikkapa pitämäni Sinikiven palstalle.
yst. Jukka Nieminen

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Ei, minua ei tosiaankaan voi kovin helposti miellyttää, minkä blogin pitkäaikaiset lukijat hyvin tietävät.

Arkeologiaretkillä inhoan erityisesti kuppikiviä, joiden ympärillä olevia teorioita on lukuisia ja niitä on rasittava kuunnella seisaaltaan. Näiden monien teorioiden "pitävä kumoaminen" vaatisi perusteellisen tutkimuksen sekä Suomen että lähialueiden kuppikivistä ja artikkelista jäin siihen käsitykseen, että Suomenkin osalta sinulta on työ/harrastus kesken.

Se, että tällainen keskeneräinen ajatus oli nostettu Ylen verkkouutisiin, oli pääasiallinen harmitukseni aihe. Mutta en jatka siitä enempää, sillä Reima Välimäki kirjoitti aiheesta paremmin kuin mihin pystyn.

P. S. Tässä blogissa on jo julkaistu "kerrankin mielenkiintoinen kuppikivistoori". Itse, muuten, olen sitä mieltä, että kuppikivet ovat voineet olla menneen ajan ITE-taidetta. En väitä, että tämä on ainoa selitys tai oikea selitys, mutta mahdollinen. Ja aika helvetin vaikea kumottavaksi.

Jukka Nieminen kirjoitti...

Kiitos vaan vastauksesta vielä kerran. harmillista ettemme pääse puheyhteyteen tässä asiassa joten puhtaasti yksipuolisella sopimuksella otin oikeuden sanoa myös sanasen sinne suuntaan agricolan palstalla, viesti on tässä toisena
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=5404&p=30273#p30273