tiistai 23. heinäkuuta 2013

Helga Bertilintyttären perintö

Helga Bertilsdotter ja miehensä, Tukholman linnan tykistömestari (arklimästare) Peder Nilsson olivat kuolleet ennen vuoden 1627 alkua. Pariskunnan perintöjen jakoa aloiteltiin 9.1.1627. Luostarikirkon edustaja tuli oikeuteen 17.7. vaatimaan pariskunnan kirkolle testamenttaamia rahoja, 20 taalaria kummaltakin.

Helgan perilliset olivat perinnön jakaakseen myyneet "suuren tontin ja pienen tallitontin" 70 1/2 taalarilla kivenhakkaaja Antoniukselle, jonka Karin-vaimo oli Peder Nilssonin perillinen. Kauppa todettiin 31.7.1627 ja samana päivänä Suomessa asuva Matts Andersson tuli oikeuden eteen kertomaan, että oli kanssaperillistensä kanssa saanut ja jakanut sen perinnön, joka heille Helga Bertilintyttäreltä oli tullut. Yksi perillisistä ei ollut vielä saanut osuuttaan, sillä hän oli merillä laivaston mukana.

Jostain syystä perinnönjaolle tarvittiin vielä tarkempi päätös, joka tehtiin 27.5.1628. Nyt Helgan perilliset saavat nimet ja kotipaikat. Koska kaikki ovat Suomen puolelta, lienee Helgakin ollut suomalainen ja todennäköisesti Hollolasta kotoisin. Perillisiään olivat:
  • Helgan isän siskon tyttären pojat Hendrich Matson "i Kurkulla by vthj Kisko sochnen i Åbo län" ja Markus Thomasson saman pitäjän kylästä "Reusby". Kumpikin sai 8 taalaria ja 19 äyriä.
  • Turkulaisen porvari Thomas Maskin vaimo
  • Helgan sisarusten lapset Matts Andersson "i Millesby vthi Hållila sochni Tavasthus län", samaisen Hollolan kylästä "Wåijma" edesmenneen Jöran Anderssonin vaimo Agnes Bertilsdotter sekä edellä mainittu merillä ollut laivamies Anders Siffridsson. Tämä ryhmä oli ollut tekemässä edellä mainitun tonttikaupan, mikä käy ilmi kauppaa vahvistettaessa 9.9.1629.
Kiskosta löysin Kurkelan kylän ja SAYssä 1634 - 1653 siellä on jopa Henrich Mattsson. Mutta Hollolan kyläluettelosta en mitään sopivan näköistä.

Lähteet:
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVI 1627. (1994) s. 169, 207, 208, 209
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVII 1628. (1998) s. 202, 203
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVIII 1629. (2000) s. 323
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXI 1633. (2000) s. 323 [tässä kohtaa taitaa olla kopiointivirhe?]

Kuvitus: (Pederin ammatin inspiroimana) Tykinkuulia 1500-1600-luvuilta. Livrustkammaren

Ei kommentteja: