keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Terveiset Kouvostoliitosta (1/2)

Tämän kesän ainoa Helsingin seudun kesäyliopiston arkeologiaretkeni liikkui lauantaina Kouvolaksi yhdistyneissä alueissa ja sisälsi suhteellisen vähän arkeologiaa.

Mutta kun vähän odottaa, voi iloisesti yllättyä. Elimäen 1600-luvulla rakennettu puukirkko ei ulkoisesti luvannut kummoisia, mutta sisällä oli ihmeteltävänä 1) alttaritaulu, jonka aateliset lahjoittajat eivät olleet peittäneet nimiänsä nurkkaan, vaan tuoneet ne reilusti esiin. Muistaakseni ihmettelin vastaavaa nimien esiin tuontia täällä blogissa jonkun kivisen kastemaljankin yhteydessä. Menneisyyden Hartwall-areenoita.

2) Sitten silmät tarttuivat kuoriaitaan, jonka rikas ja värikäs koristelu ei tuonut ensisijaisesti mieleen puhdasoppisuuden ajan luterilaista kirkkoa.

3) varsinkaan kun siihen on yhdistynyt kirjon seinien monokromaattinen seinämaalaus, josta on pelastunut aikoinaan lehterien rakenteiden peittämät osat. Muististani pyristeli esiin maintoja Porin kirkon sisämaalauksista ja eiköhän ollut niin, että kirkoistamme tuli vitivalkoisia vasta kustaviaanisella tyylikaudella.
Elimäeltä siirryimme Anjalan kirkon ohi Kirkkovuorelle, jonne on haudattu monia Wrede-suvun jäseniä. Paikan päällä mietin, että olinko jotain hautakappelista tänne blogiin kirjoittanut, ja olinhan minä, 1700-luvun sanomalehdestä ponnistaen. (Kunhan muistaa, mitä on unohtanut...)

Sitten pyörähdimme Anjalan kartanon pihalla ja osa ehti karata myös päärakennuksen taakse, jossa oli nyt kahlittu koski ja Anjalan liiton muistokivi.


Sitä kuvatessani missasin etupihalla annetut opastukset, mutta onneksi joku summeeraasi minulle olennaisen: Anjalan liittoa ei solmittu nyt seisovassa rakennuksessa. (Siitä yrittää Museovirasto päästä eroon. Vaikka museo ei ole auki, tienvarressa on sinne ohjaava hannunvaakuna-merkki.)

Kiersimme kosken toiselle puolelle päivän ainoaan perinteiseen arkeologiakohteeseen, jonka hollilla seisoo alla yksi opastajistamme.

Ankkapurhan (ison kosken) kivikautinen asuinpaikka on sijainnut mereen laskevan kosken vieressä ja saariston suojassa. Vuosien kiertämisen jälkeen nämä paikat ovat alkaneet oikeasti kiehtomaan. Kaivauslöytöjen joukossa oli savi-idoleita, aivan kuten Kravinojankankaalla, jonka ajoitusta en ulkoa muista. Mutta sentään idolit ja paikannimet! 

4 kommenttia:

Kari Hintsala kirjoitti...

Muistaakseni ihmettelin vastaavaa nimien esiin tuontia täällä blogissa jonkun kivisen kastemaljankin yhteydessä. Menneisyyden Hartwall-areenoita.

Vauraammissa maissa oli vara rakennuttaa kokonaisia kirkkoja, vieri viereen, kaupungit täyteen, täällä meillä vain irtaimistoa lahjoitella. Askaisten kirkko tehtiin sentään kokonaan Flemingien rahoilla, ja kenties joku muukin?

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Mutta onko se nyt sopivaa läntätä nimensä koko kirkkokansan katseltavaksi? Ei Flemingitkään ulkoseinään nimeään kirjanneet (muistaakseni). Keski-Euroopassa piilotettiin sievästi lahjoittaja mukaan tauluun, ilman nimeä. (Ja minun esi-isäni laittoi kynttilänjalkoihin vain nimikirjaimet. Mistä tuli mieleeni, ettei kyseinen seurakunta ole vastannut tiedusteluuni kynttilänjalkojen nykyisestä olemassaolosta /olemattomuudesta...)

Mari kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mari kirjoitti...

Aika monen vielä 1800-luvunkin kirkon alttarimaalausta tai urkujen reunustaa kiertä lahjoittajien niminauha. Kaipa se eräänlaista katolisen ajan perintöä sekin sitten vaan on?