lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kurkistus kuvakokoelmiin

Museovirasto tiedotti pari päivää sitten, että "Kuvakokoelmat.fi -palvelussa on avattu tuhansia uusia kuvia". Ei toivoakaan, että vesileimoista ja maksullisuudesta oli päästy eroon, mutta päätin tarkistaa palvelun tilaa muilta osin haulla 'Kokemä*'...

... joka tarttui kymmeniin Porin keskustaa esittäviin kuviin. Ja ilokseni Knutsonin kuvaan Merstolan kylästä, joka oli täällä aiemmin esillä SLS:n puutteellisten metatietojen esimerkkinä. Museovirasto on saanut kylän paikannettua tarkasti (Harjavallan Merstolan kylä Kokemäenjoen Kilukanlahdella, luoto Suomisen myllyrakannuksineen) ja lähdeviitettäkin on mukana (Ks. Verifikaatit, sähköposti 22.12.2011 ja 3.1.2012). Jälkimmäisestä vähemmän iloa ja ensimmäisestäkin voisi korjata lyöntivirheen?

Kokemäeltä oli 1918 tapahtumien loppuvaiheissa otettuja kuvia: räjäytetty Pahankosken silta, sama kauempaa, uudelleenrakennettu Pahankosken silta, poltettu rautatieasema, suojeluskuntalaisten tulo, vangittuja punakaartilaisia, sillan palo. Tuttuja kuvia, mutta kieltämättä suurennus on hieno. Huomaa esimerkiksi Käräjämäen puuttomuuden ja pappilan rakentamattomat pellot:

Onkohan toisen kuvan taustalla väliaikainen silta poltetun paikalla? Jos tietäisin, missä valokuvaamo sijaitsi...
Kokemäeltä on lisäksi kaksi kuvaa lottapäiviltä marraskuussa 1927. Mietiskelin oliko toinen otettu vanhan yhteiskoulun edessä ja yritin hakea Googlella sisäpihakuvaa. En onnistunut, mutta löysin kivat yksityiset kuvakokoelmat Kokemäen yhteiskoulun 1950-luvusta:

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuva Kokemäen vangituista punavakaartilaisista on melko varmaan otettu Tulkkilantie 31 kohdalta, kun heidät on tuotu Lahden vankileiriltä junalla kotiin. Mellin koululla oli yksi vankileiri. Pahakosken siltaa korjatessaan vangit olivat Rudangion tilalle jokivarteen tehdyssä vankileirissä.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vielä linkki https://www.google.fi/maps/@61.2577593,22.3570146,3a,75y,61.82h,78t/data=!3m6!1e1!3m4!1srUw7gO8JOH3E31AQRpbOLg!2e0!7i13312!8i6656!6m1!1e1