tiistai 6. marraskuuta 2012

Neula kädessä

Olenkohan koskaan ollut yhtä kiitollinen kristinuskon tulosta Suomeen kuin viime lauantaina kinnasneulakurssilla? Kristinusko antoi meille nunnat Naantaliin ja useimpien historiakirjojen mukaan (alkuperäinen lähde?) he toivat kv-kontakteillaan neulomisen teknologian keskuuteemme. Kyseisen teknologian arvon opin kiroillessani teelmäni ääressä.

Olin kurssilla ymmärtääkseni miten vuosisatojen ajan Suomessa saatiin lapasia ja sukkia aikaan. Ehkä kauemminkin, sillä tieto alkaa vasta ruumishautauksista. Maailmalta tunnetaan jopa kolmetuhatta vuotta vanhoja esimerkkejä. Niiden pienellä piiperryksellä ei kylläkään ensisilmäyksellä ollut mitään yhteistä oman yritelmäni kanssa. Ja tämä oli se viimeinen, epäonnistuneempien jälkeen.


Hitaampaa ja hankalampaa kuin virkkaus ja neulominen. Noin neljässä tunnissa sain silmukat hallintaan, mutta langanjatkoa en saanut onnistumaan ilman sotkua. Suoritus riitti minulle ja jätin sunnuntain osuuden kurssista väliin. Vuosien odotuksen jälkeen.

Lisää tietoa...
Tutkivasta oppimisesta sivusto Esine elää.
Kulttuuriperintö ja oppiminen (pdf)
Suomen kulttuuriperintöseuran opetusaineistot

Päivi Marjanen: Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja

Ei kommentteja: