sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ankallisarkistossa

Tein tällä viikolla historiaa ostamalla elämäni ensimmäisen Aku Ankan irtonumeron. Eräs tuttavani oli nimittäin maininnut, että siinä (numero 36/2012) on kertomus arkistoalasta ja tähän piti perehtyä paremmin kuin kirjastossa pystyy. (Ja lehti oli melko halpa.)

Jutussa Aku Ankka oli päätynyt hanslankariksi Ankallisarkistoon. Sinne kuljetetaan aseistetulla ja panssaroidulla turvakuljetuksella juuri allekirjoitetut paperit. Arkistointisykli on ripeä myös muiden papereiden kohdalla, sillä edellisenä päivänä tehty "Pääministeri Nysvän toisen hallituksen 157. mietintö" on jo hyllyssä. Kuitenkin "paperologian, musteviirujen ja tomuanalyysin ekspertit" ehtivät suojaamaan "liuskat kestämään ajan hammasta."

Aku Ankka on aivan väärällä asenteella liikenteessä:
"Hyllymetreittäin pelkkiä pölyisiä paperinivaskoita. Luulisi siimahäntien jo simahtaneen silkasta tylsyydestä. Olisipa ikävää, jos Hanhivaaran pingispöytäkirjat pisteltäisiin parempiin suihin."
Asiakkaita sentään tulee ja menee sen verran, että arkiston kuva ei jää hiljaiseksi ja pölyiseksi. Erillispainos Arkistolaitoksen rekrytointimateriaaliksi!

Ei kommentteja: