maanantai 27. elokuuta 2012

Historiaa maisemassa, tavallaan

Eilinen kaunis sää houkutteli minut pitkähköön kävelyyn Helsingin rannoilla. Ruoholahdessa minut pysäytti rivi kuutioita, joita en aiemmilta ohikuluilta muistanut ja luulin näin uudeksi elementiksi maisemassa. Nappasin antiikkikännykälläni kuvan vastavaloon:

Lähistöllä nautti auringosta mies, joka vaikutti niin paikalliselta, että rohkaistuin kysymään, josko hän tietäisi teoksesta jotain. Vakuuttavasti hän totesi sen symbolisoivan ensimmäistä sokerilastia sodan jälkeen. Teos tuntui silmissäni heti merkittävämmältä ja hienolta satamahistorian dokumentoinnilta.

Yritin kännykällä surffata lisätietoa, mutta en saanut esiin mitään sopivaa. Päästyäni tietokoneen ääreen Helsingin kaupunginmuseon julkisten veistosten karttahaulla paljastui, ettei kuutioilla ole mitään tekemistä sokerin kanssa. Kyse on kulttuuripääkaupunkivuoden jäänteistä.

Tuskin mies minua tarkoituksellisesti harhautti. Olisi mielenkiintoista tietää, miten hänelle oli syntynyt virheellinen käsitys ja kuinka laajalle se on ehtinyt levitä.

Tarkemmin ajateltuna (ja googlattuna) ensimmäisestä sokerilastista sodan jälkeen ei ole erityisemmin puhuttu. Ja ensimmäinen kahvilasti vietiin Turkuun eikä Helsinkiin.

Ei kommentteja: