keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Järven kuivaaja Pohjanmaalta

Etusivun uutinen Inrikes Tidningarissa 14.1.1801 oli Isokyröstä lähetetty kirje, joka jatkui jopa pätkän kakkossivulle. Lähettäjänä oli varakirkkoherra Äimeläus ja päiväys 23.11.1800. Aiheena oli samana päivänä jumalanpalveluksen jälkeen pidetty tilaisuus, jossa talonpoika Matts Marcko Rarehton kylästä sai hopeamitalin. Tämän oli hänelle myöntänyt kuninkaallinen majesteetti ja kuninkaallinen kamarikollegio siinä sivussa. Mistä hyvästä?

Siitä, että mies oli suurella ja huomattavalla innolla kuivattanut Tervajärven. Miehellä oli ollut hyvää peltoa, muttei niittyä. Niinpä hän kannusti kyläläisiä, yhteensä 27 miestä, yhdessä järveä kuivattamaan. Näin sovittiin, mutta yhteistyö ei toiminut. Matts Marcko tarjoutui sitten korvaamaan jo tehdyn työn ja lunastamaan muiden osuudet. Kaksi Liimakkoa pitivät kiinni osuuksistaan, mutta muut luopuivat niin että Marcko pääsi toteuttamaan itseään työssä haluamallaan tavalla.

Parissa vuodessa oli järvi kuivatettu. Kivinen koski aleni useamia sylejä ja uusi tiekin piti rakentaa. Palkkiona oli 90 tynnyrinalan niitty, josta jo edellisenä kesänä oli saatu 200 talvilastia heinää. Tulevaisuudessa määrä voisi noustaa 400 lastiin. Pappi uskoi, että tämä lapseton ukko jäisi pitäjäläisten muistiin pitkäksi ajaksi ja heidän arvostuksensa olisi arvokkaampaa kuin rikkaiden komeat muistoesineet.

Missään tapauksessa juttu ei ole puppua, sillä Kansallisarkistossa on kartta E27:10/7-13 Isokylä; N:o 3 Markko, Iso Tervajärven vesijätöstä kartta ja asiakirjat [koskee myös tilaa N:o 5 Liinakkala Orismalan kylässä Isonkyrön kunnassa].

Jutussa mainittua kylää "Rarehto" ei näy Isokyrön kirkonkirjassa eikä Isokyrön nykyaikaisissa kyläluetteloissa. Googlea käyttäen löytyy kirjoitusmuoto Riarehto sekä keskustelupalstalta Riikan tiedotus "Tuollaista Rianlehtoa ei ole - se on Riarehto eli Riarehdon kylä eli nykyinen Isokylä." Ulkopaikkakuntalaisia sekoittaakseen ovat isokyröläiset kuitenkin vielä vaihtaneet Isokylän nimen joksikin muuksi? Moista ei nimittäin näy Hiskin yleensä luotettavissa seurakuntatiedoissa.

Mutta jos Riarehto on Storby, niin palkittu Matts lienee päälimmäisenä tällä rippikirjan sivulla. Syntynyt 1733 eli oli melko iäkäs mitalin saadessaan.

4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Kun tuosta lehtitekstistä en erottanut (vara)kirkkoherran nimeä, arvelin ensin että hän olisi ollut rovasti Johan Aeimelaeus (1718-1805), äidinisäni äidinisän isänisä (0101 11), mutta hänhän olisi ollut tuolloin jo yli 80 ikäinen ja tuskin virkaansa hoitanut. Eli pappi on sitten ollut hänen poikansa Nils, Isonkyrön kh. jo kolmannessa polvessa, rovasti ja valtiopäivämies. Joka tapauksessa nuo papit edustivat sitä valistuksen aikaista maanviljelyksen järkeistämispyrkimystä, joka ennakoi Seb. Gripenbergin ja hänen Mustialansa ratkaisevia saavutuksia. Mielenkiintoisia aikoja, joihin olen tätä ennen tutustunut mm. pohjoisessa toimineen rovasti G. Rydmanin aikaansaannosten pohjalta.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Allekirjoitus jäi tuolle toiselle sivulle, jossa on tarjolla vain etunimen alkukirjain. Se on R:n ja N:n rajoilla, esityksesi perusteella todennäköisemmin N.

Anonyymi kirjoitti...

Riarechto mainitaan tässä Jyväskylän Yliopiston sivuilta löytämässäni Kyrönjoen kartassa Heikkolan eteläpuolella, kuten muistelinkin, kun hain Warsanpään tilan sijaintia Orismalassa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/24470/kra%20sera%20pf%2099%20nr%201%20kyrojoki%20napue.jpg?sequence=5

t.Elisa

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitokset Elisalle lisätiedosta!