torstai 29. maaliskuuta 2012

Onko vuosilla eroa?

Palasin vielä ihmettelemään yksikköä "Kunnittaiset tilastot tilakohtaisesta kylvöstä, sadosta ja karjakannasta", josta maanantaina höpötin. Nyt huomasin, että suurin osa niteistä oli Vaasan läänistä ja niitä oli usemmaltakin vuodelta. Eli sieltä olisi rakennettavissa aikasarjoja, joita taisin unohtaa Hohenthal-kirjaani tehdessä väsätä. Koskaan ei ole liian myöhäistä... Ainakaan, jos muistaisin millä tilalla isoäitini isoisä asui. (Varmuuden vuoksi otin taas kieppauksen henkikirjan kautta.)

Johan August Hohenthal Läspän tilasta lohkotulla osallaan....

Mistä palasi mieleen, että kyllä minä ainakin jonkun tilaston tarkistin ja ihmettelin kanojen puutetta/vähyyttä.

Lukujen kokoamisen jälkeen tuli myös mieleen, että olisi varmaan aika hyödyllistä tietää miksi ja miten tilastoja tehtiin eli kuinka todennäköisesti ne vastasivat todellisuutta. Asian selvittämiseksi vilkaisin pitkästä aikaa Porttiin, mutta siellä ei näytä olevan Kamarikonttorista artikkelia. Eli tausta jää nyt mysteeriksi, mutta ennenkuin läiskin näitä seuraavan kerran johonkin julkaisuun, niin pitänee ottaa tosissaan selvää.

Taulokon lähteet:
Viljely Em:9 (1881), Em:11 (1882), Em:14 (1883), Em:16 (1884), Em:18 (1885), Em:21 (1889)
Karja Em:10 (1881), Em:12 (1882), Em:13 (1883), Em:15 (1884), Em:17 (1885), Em:19 (1886)

2 kommenttia:

Agatha kirjoitti...

Kiitos hyvästä vinkistä! Havaistin että, onnellisisa ovat Vaasan lääniä tutkivat, me hämäläiset saamme toistaiseksi tyytyä pinkkiin...

Reijo Valta kirjoitti...

Tietoja on kerätty ensisijaisesti kuvernöörin kertomuksia varten. Lisäksi tiedot on hyödynnetty Suomen Viralliseen Tilastoon ja Suomen Tilastolliseen Vuosikirjaan.