perjantai 27. tammikuuta 2012

Vakoojatarinaa Suomen rajalta

Eksoottisen oloinen mies oikealla on Paul Dukes, kuva Wikipediasta. Hän oli ihan pesunkestävä brittiläinen vakooja, johon törmäsin New York Tribunen numerossa 13.3.1921, jossa oli lähes sivun reportaasi otsikolla English Spy Penetrates Councils of Soviets. Siitä ajattelin kopsata Suomeen viittavia pätkiä tänne.

Mutta tekstiä tarkemmin luettuani tajusin sen olevan lainausta muistelmakirjasta. Olisikohan moinen julkaistu suomeksi? Olipa toki, käytännöllisesti katsoen tuoreeltaan ja toinen painos kirjasta Punaisen hämärän maa - kokemuksia ja tutkimuksia Puna-Venäjällä oli otettu vuonna 1942. Eli kirjastovarausta tekemään.

Olin ajatellut vilaista vain Suomea koskevia kohtia, mutta kirjoitustyyli ja tapahtumat olivat niin mukaansa tempaavia, että meni koko kirja kerralla. (Se on aika lyhyt.) Menoa ja meininkiä oli kuin parhaassa vakoiluromaanissa, salakirjoitusta ja näkymätöntä mustetta myöden. Suomen rajan ylityksiä oli useampia ja jokaisessa vaaran hetkensä. Osin jutut tuntuivat lähes absurdeilta, mutta kysehän oli Venäjästä.

Koska mieleen pulpahti vastustamattomasti James Bond, tekisi mieli nähdä juttu myös leffana. Siitä saanee odottaa jonkin aikaa, sillä kirjalla tuskin on Suomessa eikä maailmanlaajuisestikaan enää kovin laajaa lukijakuntaa. Kyseisestä ajasta kiinnostunut tuttavani ilmoitti kirjan omistavansa ja lukeneensa ja saman väitteen esitti Kemppinen blogissaan muutama vuosi sitten. Englanninkielentaitoisilla on mahdollisuus paikata aukko sivistyksessään vaikka tällä istumalta, sillä vasta suomenkielisen käännöksen luettuani löysin alkuperäisen digitoituna Internet Archivesta.

Kirjan nimi on innoittanut ainakin Marko Tikkaa, jonka kirja sai nimen Valkoisen hämärän maa?, ja Jukka Lehesvirtaa, jonka radiosarja Neuvostonliiton historiasta oli nimeltään Punaista hämärää. Sen Elävän arkiston sivulla väitetään, että Punaisen hämärän maa olisi ollut aikanaan kielletty kirja, mutta sitä ei kuitenkaan löydy käsillä olevista luetteloista. Kirjastosta lainaamani kappale oli kuitenkin leimattu "vain opintosalikäyttöön", minkä tulkitsen tarkoittaneen jonkinlaista hyllystä vetoa sodan jälkeen.

Ei kommentteja: