tiistai 10. tammikuuta 2012

Toisesta ajasta ja maasta

Viime vuoden loppupuolen onnistuneimpia dvd-ostoksia oli The very best Time Team Digs. Sadoista tv-sarjan jaksoista oli valittu levyille vain kahdeksan ja ne olen nyt katsonut jo useampaan kertaan. Formaatissa sama joukko asiantuntijoita ja amatöörijuontaja saapuvat kohteeseen ja kaivavat maata 3 päivää. Eli tekevät muutaman koekuopan, joista (tietenkin) löytyy jotain mielenkiintoista.

Ollaan vieraalla maalla ja kaivauskohteet jaksoissa usein nurmilla, joita ei ilmeisesti koskaan ole kynnetty. Rakenteet paljastuvat nimittäin hämmentävän läheltä pintaa. Yhdessä jaksossa ison roomalalaiskauden rakennuksen pohjapiirros oli hahmotettavissa yksinkertaisesti ilmasta, sillä rakenteiden päällä ruoho oli kuivunutta.

Niin, roomalaiskauden. Brittein saarella saa esiin toisenlaisia juttuja kuin Suomessa. Keskiaikaisen kylänkin muoto oli aivan toinen kuin Espoon Mankbyssä. (Eroista ja yhtäläisyyksistä keskiajan kylien tutkimisessa Georg Haggrén kirjoitti viime marraskuussa.)

Jokainen jakso aloitettiin geofyysisellä tutkimuksella, joka taianomaisesti paljasti miltä maan alla näytti ja mistä kannatti kaivaa. DVD-setin extralevyllä selostettiin mitä kyseinen tekniikka tarkemmin sanottuna oli ja miten laitteisto oli tv-ohjelmien teon aikana kehittynyt.

Yksi jakso oli maaseudun sijaan kaupungissa, jossa tavallisen (britti)rivarin takapihalta paljastui muistaakseni roomalaiskauden mosaiikki. Tästä tuli mieleeni hyllystäni löytyvä kirja Archeology is Rubbish, joka paljastuikin tämän tv-sarjan tekijöiden tuotokseksi.

Mielelläni olisin katsonut vaikka kaikki 200 jaksoa ja jos asuisin Iso-Britanniassa niin näköjään se onnistuisi Channel4:n verkkosivuilla. Koska videot eivät siellä lähde pyörimään, täytyy tyytyä näytteisiin YouTuben puolella: City of the Dead, Dungannon Castle, Rich Roman Pickings, Bowled Over, Mosaic Mystery, Paintpot's Grave, Mysterious Castles, Roman Occupation, After Taste . YouTubessa on myös kanava Time Team Digital, joka näyttää sisältävän rennompia videopätkiä kuvauksien ajalta.

Sarjaa on yritetty siirtää Atlantin länsipuolelle, jossa arkeologia lienee löytöjensä puolesta vastaavalla tavalla epäseksikästä kuin täällä Suomessakin. YouTubessa voi katsoa amerikkalaisen sarjan Time Team America promon. Kokonaisia jaksoja on tarjolla PBS:n sivuilla ja ne näyttävät toimivan myös Suomesta käsin.

2 kommenttia:

Bone-needle Arts and Crafts kirjoitti...

Time Team <3 Aivan paras ohjelma

nimim. 'katsonut kaikki 18 kautta 3x'

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

...
nimim. 'niin katee, ettei sanaa suustaan saa'