sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kohdattua

Kohtaaminen vasemmalla kirjasta The Norwegian Fairy Book

Mikko oli helmikuussa julkaissut hauskan runon sukututkijasta ja saanut kommentiksi toisen saman moisen.

Tyrvääläinen sukuharrastaja A. Metsäpuro sai hyötyä Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon tulleista Maanmittaushallituksen uudistusarkiston kartoista.

Juuso Hyvärinen koki Logomon Eerik XIV:n. Seppó kävi katsomassa Sinebrychoffin museon valokuvanäyttelyn. Mari Wikholm vieraili Kulttuurien museoon.

Pärinäpoika oli käynyt Petulian kaupungissa. Suomessa näitä muinaiskaupunkeja riittää...

Augustintytär kertoi in English kuvien kanssa Sveaborgin joulubaaleista. Juhlista löytyy myös hetki liikkuvaa kuvaa.

Artefactassa raportoitiin keskiajan tutkijoiden verkostumistilaisuudesta. Charlotte kertoi på svenska kuulumisia samasta ja linkitti projektisivuun Kirjalliset ja suulliset kulttuurit keskiajalla ja uuden ajan alussa: kulttuurinen vaihto, kielimaailmat ja kommunikatiiviset verkostot Itämeren piirissä.

Seppó oli poiminut esiin
uutisen uudesta Levänluhdan kalmistoa tutkivasta projektista, joka on saanut kolmeksi vuodeksi rahoituksen.

Markku Virolainen kirjoitti kosmopoliittisesta Viipurista.

Matti oli raportoinut käyntejään historiallisissa kohteissa jo vuosia ja nyt vasta huomasin. (Toim. huom. Bloggerilla voi kirjoittaa postauksia, joiden päivät ovat kauan sitten menneitä.)

Pekka Henttonen kirjoitti Theo Thomassen seminaaripiipahduksesta heränneistä ajatuksista yksilöstä jäävistä jäljistä.

Tillman sai pahan olon sadasta sivusta Mauno Saaren kirjaa Haavikon näköinen mies. Kirjavinkeissä esiteltiin Märta Tikkasen Emma ja Uno.

Artefactassa kerrottiin Jari-Matti Kuuselan esitelmästä Pohjois-Suomen arkeologiasta, jota olin minäkin kuuntelemassa.

Esineihmisiä voi miellyttää Lasinkeräilijän blogi. Sotahistorian harrastajille tiedoksi hanke, jossa kerätään sotilasmuistoja Kouvolasta.

Jenni kertoi:
Lisäksi vahdattiin vielä töllöstä tullut Elizabeth. [...] Tällaiset elokuvat on minulle hyvin opettavaisia.. en ole koskaan ollut mikään ahkerin historian opiskelija :) Tietenkin on aina hyvä muistaa, että mukana on myös fiktiivisiä hahmoja ja osa tarinasta saattaa olla keksittyä.. mutta perusajatus kuitenkin on osa todellista historiaa :) Itse en muistanut, että olisin koskaan koulussa lukenut mitään kuningatar Elisabethista, mutta neiti S:n mukaan se on jossakin välissä käsitelty.. no, onhan niistä viimeisistä historian tunneistakin jo aikaa :)

Ei kommentteja: