torstai 17. marraskuuta 2011

Helsingin torielämää 1907

Tuttava kyseli aladoobin ja syltyn eroa, mikä vei minut Historialliseen sanomalehtikirjastoon seikkailemaan. Ihmettelemään aladobi-porstaita ja formuja. Sanomalehdistähän löytyisi helposti lainattavaa vaikka kolmeen päivittäiseen blogipostaukseen, joten olen yrittänyt pitää kynnystä korkeana. Mutta aladobi-hakuun osunut kuvaus Helsingin torielämästä vuonna 1907 on niin "herkullinen", että on pakko päästä jakamaan... Eli lainaan Uudesta Suomettaren 3.9.1907 kirjoituksesta "Helsingin torikauppa katsottuna terveydelliseltä näkökannalta." muutossuosituksia edeltäneen kuvauksen:
Ottakaamme ensiksi huomioon lihakauppa. Lähtekäämme aamulla k:lo 6 aikaan seuraamaan kaupan kulkua alusta alkain. Mummot y. m. hankkivat jonkun lampaan tai vasikan raadon ja raahustavat myymäpöytänsä luo, paiskaavat sen istumapenkille tai käsirattaille ja peittävät jollakin likaisella rääsyllä. Torilla odottaa lauma nälkäisiä koiria, päästäkseen aamiaiselle sillä aikaa kun myyjä etsii itselleen muuta tavaraa. Monesti näkee kuinka koirat raastavat lihakappaleita ales pöydiltä maahan, josta myyjä nostaa ne koreasti pöydälle jälleen.

Juustoon ja voihin, joita nautitaan keittämättä, tuuli torilla lennättää pölyä ja roskaa. Ja mitä on tämä pöly ja roska? Siinä on kaikkea, mitä elukat ovat jättäneet jälkeensä. Siinä on sylkyä, mitä keuhkotautinen on yskinyt. Siinä on kaikkia inhottavia aineita, mitä ajatella voi, tallattuna ihmisten ja elukoiden jaloissa.

Kulkekaamme pitkin torin reunaa, etenkin Keisarin karin kohdalta eteenpäin. Siellä istuu ukkoja ja akkoja marjoja ja muita hedelmiä myymässä. Tuuli puhaltaa kaiken saastan marjojen sekaan. Kun on sateinen ilma, niin kura juoksee pitkin myyjän sormien väliä, hänen ajaessaan käsillään marjoja mittaan. Ei siellä puhtaus tule kysymykseenkään. Liekö terveyshoitolautakunta ottanut näitä epäkohtia huomioon?

Omenia ja muita hedelmiä kiillotetaan likaisen takin hihaan tai johonkin likaiseen riepuun. Moni ostaa ja syö näitä hedelmiä pesemättä ja kuorimatta ja saa jonkun tuhannen basilleja sisuksiinsa.

Valmista ruokaa, niinkuin esim. aladobia ja palttua, käännetään ja väännetään, vaikka kädet olisivat kuinka likaiset tahansa. Leipiä, munkkeja, pannukakkuja y. m. kuljetetaan milloin lastenvaunuissa, milloin missäkin. Ja välillä noita vaunuja käytetään varsinaiseen tarkoitukseensa, sillä ei kenenkään kannata ostaa vaunuia ainoastaan kaupantekoa varten.
Jos tällaista oli torilla 1907, niin ei tainnut olla edeltävinä vuosisatoina paljon puhtaampaa?

1 kommentti:

A kirjoitti...

Olipa hygieenistä, huh-huh!;/