tiistai 27. syyskuuta 2011

Lehtien ja kirjojen penkomista

Viime viikolla Kansalliskirjastossa onnistuin vihdoin saamaan ulos digitoituja sanomalehtiä vuosilta 1911-1917. Lehtisalin "aikakauslehtikoneilla" pitää vaan väkisten muuttaa sanomalehtihaussa oleva loppupäivä muuksi kuin mitä se on. Asia on hämännyt ja vaivannut minua jo varmaan vuoden verran, joten hyvä kun selvisi. Henkilökuntakin pääsee häirinnästäni eroon.

Vanhoista Aamulehdistä vuodelta 1914 selvisi, etteivät sukulaiseni kuuluneet Kokemäen eniten taksoitettuihin, mutta mummoni isoisä kelpasi vanhoilla päivillään pappilan virkatalolautakunnan jäseneksi. Mitähän sellaisen velvollisuuksiin kuului?

Kansallisarkiston kirjastossa pengoin sukututkimuslehtien laatikkoa uutuuksien toivossa. En suinkaan pettynyt vaan löysin enemmän kuin ehdin lukea. Tamperelaisten Orpana 2/2011 pursui hyviä juttuja, vaikka mukaan oli mahtunut myös meikäläisen sepustus, jonka johdosta sain lehdestä oman kappaleen myös postiluukusta. Yksi lehden laajoista jutuista käsitteli täällä vähän aikaa sitten mainitsemani Bernhard Crusellin elämää ja sukujuuria.

Turkulaisten Aninkaisessa oli Veli Pekka Toropainen innoittunut blogini viimevuotisesta esivanhempien Top 10-pätkästä kirjoittamaan paljon pidemmän version, jossa vilahti jopa Kokemäen Forsby.

Sukutiedostakin oli uusi numero tarjolla. Erehdyin lukemaan Klingen kolumnin, jossa hän ilmoitti kiusaantuvansa, kun sanaa penkominen käytetään arkisto- tai kirjastotyöskentelystä: "Penkominen viittaa lantakasaan tai muuten kokonaan toiseen elämänpiirin kuin menneisyyden tutkiminen." Jälleen yksi näkemysero minun ja emeritusprofessorin välillä. Varmaankaan hän ei myös arvosta minun rakastamaani Nykysuomen sanakirjaa, joka toteaa
penkoa v. kaivella, kaivaa, tonkia, pöyhiä, myllätä, myllertää, jtak etsiessään kääntää ylösalaisin. P. kätköjään, laatikoitaan. Santarmit p:ivat koko talon mitään löytämättä. Siat p:vat lättinsä nurin. P. haralla peltoa. P. perunamaataan [perunannostoa]. P. suo pelloksi 'raivata, perata'. P. vanhoja papereitaan, muistiinpanojaan. P. kirjastoja, kirjastoissa. P:i eväspaketin repustaan. P. onkimatoja roskakasan alta. - Kuv. P. vanhoja muistojaan. P. jtak asiaa. Juttua ei ole ryhdytty lähemmin p:maan. P. yhteiskunnassa ilmeneviä epäkohtia. P. jkn salaisuuksia, menneisyyttä. P. jtak tietoonsa. -- parhainkin asia, jos sitä vain p:i kylliksi syvälle, osoittautui lopulta aina pettymykseksi (Pekkanen)
Hienon vienosti epäilen, ettei Klinge pitäisi myöskään verbistä tonkia. Sen kohdalla Nykärissä on enemmän konkreettisia esimerkkejä, joskaan ei tunkiota, mutta myös "T:ii yökaudet kirjojaan. T. jkn elämää, menneisyyttä. Mitä niitä menneitä t:kimaan! Siinä asiassa olisi paljonkin t:kimista 'tutkimista, selvittämistä'. T. jtak tietoonsa."

Esimerkkinä kirjastojen tonkimisen iloista todettakoon, että samaisessa Sukutiedossa oli Tiina Miettisen juttu, jossa mainittiin Kristiina Gyllenstiernan kirjoittama lista lapsistaan. Kun olin Sukutiedon laskenut käsistäni, aloin käydä läpi julkaisusarjaa "Historiskt bibliotek utgifvet af Carl Silfverstolpe" ja osasta viisi löysin juuri tuon kyseisen listan! Samassa osassa oli muuten juttua Hans Fordellista, joka tuntuu olevan muutamalla ihmisellä (aina?) mietinnän alla, lievätkö tämän tekstin annin jo hyödyntäneet?

3 kommenttia:

Tiina Miettinen kirjoitti...

Eipä tiedä Matti Klinge mitään oikeista töistä. Eihän lantakasaa pengota! Miksi kukaan sitä tekisi? Sontapatterin eli lantakasan annetaan rauhassa palaa ja maatua. Siitä otetaan sopivia eriä ja levitetään lapiolla tai talikolla pellolle tahi puutarhaan. Ei sitä pengota eikä tongita. Mutta arkistoja kyllä voidaan penkoa ja pitääkin penkoa, koska kaikkea ei voi hyödyntää mitä vastaan tulee...

Kaisa kirjoitti...

Mummollasi oli hieno luottamustoimi. :) Pappilan virkatalolautakunta katsoi, että pappi piti hyvää huolta virkatalostaan: että rakennukset olivat kunnossa ja maat asuttuina kuten piti. Jos talossa piti tehdä suurempaa remppaa, pappi toi asian lautakuntaan, joka (yleensä hyvin pitkin hampain...) asian hoiti. Papin vaihtuessa (yleensä entisen kuollessa ja armovuosien jälkeen uuden tullessa tilalle) pidettiin pappilassa tulo- ja lähtökatselmus, jossa tarkastettiin joka nurkka. Näin varmistettiin se, ettei tämän uuden papin tai hänen jälkeenjääneidensä poistuessa tullut riitaa siitä, oliko leivintuvan ikkuna ollut rikki jo 15 vuotta sitten vai oliko se rikottu virka-aikana...

Laihian seurakunnan historiaa kirjoittaessani tuli hyvin kotoinen olo, kun luin 1920-luvun kirkkoherranpappilan rovastintarkastuksen pöytäkirjoja. Lääninrovastin, Lapuan kirkkoherra K. R. Kareksen (muistaakseni) mukana kun oli ollut "maanviljelykseen perehtyneenä ammattimiehenä" mukana isoisoisäni Kustaa Ikola, Lapuan kirkkoväärti, tarkastamassa peltoja. :)

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos asiantuntevista kommenteista!

Tiina, minullakin oli fiilis, ettei tunkioita suuremmin kaivella ja käännellä, mutta ilman käytännön kokemusta en uskaltanut moista kirjoittaa.

Kaisa, loistavaa. Mummon äidin isästä on hämmästyttävän vähän muistitietoa (ottaen huomioon, että hän kuoli 1900-luvun puolella), joten kaikki lisä tarpeen.