torstai 8. syyskuuta 2011

Arkistokausi on alkanut

Olin eilen Kansallisarkistolla lähes tulkoon kolmesta kahdeksaan. Kuin vanhaan hyvään aikaan. Nykyaikaan kuuluu siis ilta-aukiolo vain keskiviikkoisin ja lauantaina vain kerran kuussa. Syksyn ensimmäinen lauantai ei vetänyt tupaan sanottavasti väkeä (saldo 13), tulkaa hyvät ihmiset paikan päälle niin kauan kuin mahdollisuus on olemassa...

Mikä oli kivaa? Itse tekeminen ei niinkään, pääduunina oli tarkistella kymmenettä kertaa Olof Ångermanille lähetettyjä kirjeitä Laguksen kokoelmien mikrofilmeiltä. Niitä kelatessa moikkasin Juha-Matti Granqvistiä, jonka silmissä olen kirjoittamieni kommenttien johdosta Sveaborg-blogin ainoa todistettavissa oleva lukija. Masentava tarkastelutapa, jolla tämänkin blogin lukijakunta mahtuisi yhden ruokapöydän ääreen, kun mielummin kuvittelen heidän täyttävän kohtuukokoisen luentosalin.

Sosiaalista interaktiota oli tarjolla muutenkin, mikrofilmihuoneessa oli tuttuja kasvoja nimillä ja ilman. Pari tamperelaista tuttavaani oli ehtinyt jo paluujunaan ennen saapumistani, mutta melkein ehdin tervehtiä kolmatta, joka löytyi yllättäen luettelohuoneesta. Siellä istuvaa päivystäjää kiusasin koko illan erilaisin kysymyksin ja opin m.m. miten saadaan Arkistolaitoksen sähköposteihin vastaus: lähetä ja kysy sitten tiskiltä. Ilmeisesti viestien prosessointi ei toimi aivan optimaalisella tavalla.

Laguksen kanssa lopetettuani tauko kirjastossa toi käteeni ensin (suhteellisen?) tuoreen Genoksen 2/2011, jossa taas erinomainen pääkirjoitus. Hyllystä löytyi ilokseni myös Impolan rälssiratsastajat, jonka lyhenteisiin oli vihdoinkin sopiva aika ja mielentila perehtyä. Siinä se loppuilta sitten menikin. Ongelmanratkaisu on hauskaa vaikka toisinaan turhauttavaa.

Kirjan jokaisen henkilöpätkän päällä on mystisiä lyhenteitä. Olisi luullut, että lyhenteistä olisi ollut sievä (muttei pieni) lista. Mutta ei, pitää vaan lukea huolellisesti läpi kirjan alussa olevia peruslähteiden esittelysivuja löytääkseen hakemansa. Tämän tajuaminen oli illan ensimmäinen saavutus.

Kaikki OÅ:n koodit avautuivat ja olivat järkeenkäypiä. Toinen saavutus. Yhdestä viitteestä olisin halunnut nähdä kyseisen dokumentin, mikä tuotti varsinaisen tenkapoon. Lähdekuvauksissa ei nimittäin (minusta) selvästi sanottu, mistä arkistoyksiköstä kyseistä nimilistaa pitäisi hakea. Toivorikkaasti selasin kahteen kertaan vuoden 1565 sotilastilien kolme mikrofilmiä, mutta saattaa olla, että olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa luetteloiden parissa.

Vesiperän vedettyäni tuli mieleeni, että nopeasti voisi tarkistaa kyseiset SVAR:n hakemistotiedot, vaikka itse dokumentit maksullisia siellä ovatkin. Eipäs voinutkaan, sillä asiakaskoneilta oli pitkästä aikaa blokattu kaikki Arkistolaitoksen ulkopuoliset sivut. Hiskiä myöden. Ei kiva eikä mukava. Hiski-haravoinnit ovat usein tarpeen mikrofilmejä selatessa. Googlella olen tarkistanut erinäisiä asioita, jotta pääsen jatkamaan muun aineiston parissa. Ja karttojakin tarvitaan, vaikkapa digitaaliarkiston digitoitujen karttojen tulkintaan. (Kyllä. Tiedän, että uudessa tutkijasalissa on karttakirjoja.) Taisi olla Historiallinen sanomalehtiarkisto ja yliopiston kirjastokannatkin tavoittamattomissa? Niillekin on ollut ihan asiallista tarvetta.

5 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Kysyitkö tuon nettiblokkauksen syitä/taustoja? Sehän on aivan älytöntä - rajoittaa todella paljon työskentelyä arkistoaineiston kanssa. Ja jääkö esim. Erkki-tietokantakin nyt blokkiin? Eli talon kirjaston kokoelmaa ei voi kaivaa asiakaskoneilla...

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Iltapäivystäjä ei osannut sanoa syytä ja oli kanssani samaa mieltä siitä, että päätöksessä ei ollut järkeä. Hiskiin pääsemisestä oli jo useampi henkilö kysynyt.

(Erkki-tietokannan sentään luulisi olevan saatavilla.)

Outi kirjoitti...

Ja näitähän riittää:

- Hiski
- kirjastokannat
- Nelli
- Kansallisbiografia
- KK:n sanomalehtiarkisto
- Karjala-tietokantasäätiö
- karttapalvelut
- sanakirjat
- erilaiset matrikkelit, kuten eduskunta, Helsingin yliopisto

Listaa voisi jatkaa vielä kymmenillä!

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Ylioppilasmatrikkeli, tosiaan. Argh.

Kari K kirjoitti...

Päivystäjä ei mullekaan osannut sanoa mitään siitä miksi koneilla ei pääse nettiin. Mutta yhdellä koneella pääsi - sillä joka on siinä ensimmäisessä huoneessa! Ja ehkäpä langaton verkko toimii edelleen, niin pääsee ainakin omalla koneella...