lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 99

Michiganin Detroitissa täytti ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin Frans William Viljanen. Ilmoitus syntymäpäivästä ja -paikasta täsmää Kokemäen kastettuihin. Aviottomana 1.7.1892 syntynyt Frans on käyttänyt äitinsä aviomiehen sukunimeä. Kutsuntakorttia täyttäessä hän oli sähkömies, ilmoittanut aikeestaan ottaa Yhdysvaltain kansalaisuus ja naimisissa.

Kokemäellä syntynyt 17-vuotias Frans Wiljanen oli saapunut New Yorkin satamaan 28.5.1910 Caledonia-laivalla. Hän ilmoitti, että Kokemäelle oli jäänyt isä Frans Krootilan kylään. Ikä sopii edellä olevaan ja äitinsä aviomiehen nimi oli Frans. (Samalla laivalla tuli Kokemäellä syntynyt 20-vuotias Aina Korpela ja tämän sarjan osassa 36 käsitellyt Aina ja Kaarle Tulonen.)

Eri Frans Wiljanen on ollut se vuonna 1884 syntynyt Frans Johannes, joka lähti Kokemäeltä heinäkuussa 1907 ja sai passin 19.7.1907. Ajallisesti tähän sopisi yhdistettäväksi Bostoniin 15.8.1907 Ivernia-laivalla saapunut 23-vuotias Frans Viljanen, joka oli syntynyt Kiukaisissa, mutta viimeksi asunut Kokemäellä, jonne oli jäänyt Pelholan kylään odottamaan Saima. Vastaanottajan oli siskon mies / vaimon veli Frans Syren Wisconsinin Superiorissa.

Saima taisi olla Fransin vaimo, sillä laivalla Tunisian tulivat Liverpoolista Vermontin St. Albansiin 8.7.1910 Saima Viljanen, jolla oli mukanaan 5-vuotias Tyyne-tytär ja 3-vuotias Hjalmar-poika, joka oli syntynyt Kokemäellä. Ryhmää odotti perheenisä Frans Wiljanen Superiorissa.

Lähteet:
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918
Kokemäen rippikirja 1891-1900 s. 580
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956

Ei kommentteja: