lauantai 22. tammikuuta 2011

Luin Lehteä

26.08.2004 Ruotsi ja Suomi perinteiselle sotaretkelle Novgorodiin

(TUKHOLMA/TURKU) Suomen hallitus on hyväksynyt Ruotsin kuninkaan ehdotuksen yhteisen sotaretken järjestämisestä Novgorodiin. Kuningas Kaarle XVI teki ehdotuksen viime viikolla ja se hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen eilisiltaisessa ylimääräisessä kokouksessa. Sotaretki tehtäneen ensi vuoden mittaan, kunhan aatelisto ensin suostuu rahoittamaan sen.

“Perinteet, perinteet. Niitä me tarvitsemme tässä yhdentyvässä Euroopassa” tunnelmoi pääministeri Matti Vanhanen tuoreeltaan kokouksen jälkeen. “Novgorodin rikkaudet antavat sitäpaitsi loistavan vauhdin Suomen uudelle taloudelliselle nousulle.”

23.04.2005 Piispa Henrikin pyhäinjäännökset kenties vääriä

(KÖYLIÖ) Useissa seurakunnissa on herännyt syvä huolestuminen ensimmäisen Suomen-ristiretken tekijänä pidetyn piispa Henrikin pyhäinjäännösten oikeellisuudesta. Syynä ovat tutkija Tuomas Heikkilän äskettäin esittämät arvelut siitä, ettei Henrik – eikä siis myös hänen surmaajanaan pidetty talonpoika Lalli - olisi todellinen historiallinen henkilö.

Jos hypoteesi osoittautuu oikeaksi, pelkästään Suomen seurakunnissa on tällöin arviolta noin kolme tonnia virheellisiä Henrikin pyhäinjäännöksiä. Esimerkiksi Turussa säilytettävät Henrikin seitsemän solisluuta ja kolme lantiota joutuisivat epäilyksenalaisiksi, samoin Lounais-Suomen kirkoissa olevat arviolta kahdeksankymmentäneljä Henrikin sormea.

28.04.2005 Kokkolassa myös muut oppiaineet uusiksi
Jatkossa historian tunnin nimi muutetaan Kustaa II Aadolfin tekojen muistamisen tunniksi. Tunneilla käsitellään ainoastaan Ruotsin suurvalta-aikaa vuosina 1648-1721. Lehden saamien tietojen mukaan historian opetusta laajennetaan sen jälkeen, kun Ruotsin historia Suuren Pohjan sodan jälkeiseltä ajalta on kirjoitettu uudelleen.

“Joittaki kohta, kohtia, on histuuriasta pakku phoistta, niinku nyt teme Pulttavan taisttelun häppiä”, kommentoi Karlebyn Kuninkaallisen ratsuväkipataljoonan juhlapukuun pukeutunut rehtori Birger Jaarli ja esittelee karttaa, jossa Ruotsi työntyy syvälle Taka-Pommeriin.
29.07.2009 Hallitus esittää uusia nimiä talvisodalle ja jatkosodalle

“Ehdotamme, että jatkossa näistä kahdesta asiasta käytettäisiin yksinomaan nimiä talvikriisi ja jatkokriisi tai vaihtoehtoisesti talvioperaatio sekä jatko-operaatio“, ilmoitti ulkoministeri Alexander Stubb (kok.).

Alun perin ministerityöryhmän pohjaesityksenä oli “talvinen puolustuksellinen YK-operaatio osana laajempaa II maailmankonfliktia“, mutta siitä luovuttiin kun kävi ilmi ettei YK:ta ollut tuolloin vielä olemassa. Tosin ministeri Suvi Lindenin mielestä moisiin lillukanvarsiin takertuminen oli pelkkää pilkunviilausta.

Ei kommentteja: