maanantai 29. marraskuuta 2010

August Alexander Granroth

Sarjassa Kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut vaikka olivat joskus merkittäviä: August Alexander Granroth

Turun lehti 31.3.1892, josta kuva, halusi kunnioittaa kuvallisella muistokirjoituksella merimiestä, joka "saa alituisesti taistella mahtavia luonnonvoimia vastaan". Granroth oli hoitanut työnsä kunniakkaasti, mikä lienee arvostuksen ansaitsevaa joka aikakaudella.

Muistokirjoituksen mukaan "August Aleksander Granroth oli syntynyt Turussa v. 1848. Jo nuorena antautui hän merimiehen uralle ja purjehti noin kymmenkunta vuotta Amerikan merillä. Perämiehentutkinnon suoritettuaan purjehti hän perämiehenä muutamia vuosia, jonka jälkeen hän hyvillä arvolauseilla suoritti kaptenintutkinnon."

Muistokirjoituksia löytyy muistakin sanomalehdistä. Granrothin toiminnasta talvisessa meriliikenteessä oli kuvausta Hämäläisessä 23.2.1889, josta ote:
Helppo on ajatella minkälaisen vaikutuksen sellaisessa tilaisuudessa teki matkustajihin, varsinkin naisiin, kaptenin käsky päivällisen aikaan, että kaikkien piti lähteä laivasta jäälle. Lautasilta pantiin alas ja sitä myöten lähtivät jäälle matkustajat ja laivaväki, samalla kun oikealta puolelta laskettiin pelastusvenheet alas. Siinä nyt seisottiin maata näkemättä keskellä merta, petollisella ajojäällä, joka saattoi viedä vaikka minne - varmimmin syvyyteen! Komeaalla Express'illä liehui silloin hylkylippu. Todistukseksi jään petollisuudesta mainittakoon, että eräs matkustaja vaipui polvia myöten veteen kahden jääkappaleen väliin. Kaikki toivo näytti kadonneen.

Sillä toivottomuuden hetkellä tuli pelastus. Kapteni oli aivan odottamatta huomannut suuren railon ja hänen käskynsä, että piti nousta laivaan takaisin, tuli oikealla hetkellä, sillä kun kaikki olivat päässeet laivaan, huomattiin, että se jää, jonka päällä matkustajat olivat seisoneet, oli eronnut laivasta.

Ei kommentteja: