torstai 14. lokakuuta 2010

Verkko-opinnot edelleen käynnissä

TY AY Kulttuurihistorian peruskurssi, verkko-opinnot, syksy 2010

En luovuttanut Turun kulttuurihistorian kurssin kanssa ensimmäisen viikon tekstien jälkeen. Kurssin formaatti on sopinut minulle hyvin. Joka viikoksi on luettavat tekstit, joiden perusteella pitää vastata ainakin yhteen kysymykseen. Virallisen version mukaan "osallistumme keskusteluun", mutta sellaista ei ainakaan omassa ryhmässäni ole syntynyt.

Tietenkin viikottaiseen tehtävään kannattaisi keskittyä, sillä samat tekstit pitää lukea tentiin ja ei ole mitenkään poissuljettua, että siellä saa eteensä samannäköisiä kysymyksiä. Mutta on kuitenkin enimmäkseen mennyt suoritusmeiningiksi, ihan niin kuin koulussa. Oppinut olen... ei tule oikeastaan mitään mieleen, joka on hitusen hälyttävää.

Kivoimpia ovat olleet pienet harjoitustehtävät, joita kurssiin sisältyy kolme. Viimeinen on vaikein, mutta eiköhän sekin tule tehtyä ja tenttiin osallistuttua. Jos siihen lukiessa sitten jotain (uutta) tarttuisi päähän? Viimeistään tentissä tietää, mitä olisi pitänyt oppia.

Kulttuurihistorian perusopinnoissa iso osa on epookkikursseja, joita saa suorittaa tutkielmalla. Heitin eilen ohjaajalle pari aihe-ehdotusta ja eivät olleet aivan metsässä. Joten niitä voi alkaa pakertamaan, niin tulevat kevään loppuun mennessä valmiiksi? Seuraavan Helsingin yliopiston kurssikin on tutkielmalla suoritettavissa, joten kirjoittamista riittää. (Kirjaprojektikin pitäisi saada takaisin raiteille.)

(Tämä on muuten postaus n:o 1500 ja blogin kolmevuotissynttärit jäi juhlimatta.)

Ei kommentteja: