keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Haussa Hoeckert, katosi Kustaan sodan aikaan

Michael Hoeckert oli lähtenyt synnyinpitäjästään Kemiöstä 1780-luvulla Tukholmaan ja ryhtynyt leipuriksi. Venäjän sodan sytyttyä vuonna 1788 hän siirtyi armeijan riveihin ja viimeisen havainnon mukaan matkustanut Karlskronaan. Sen jälkeen ei oltu kuultu mitään ja perinnönjakoa varten miehen perään kuulutettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 23.7.1792 oheisella ilmoituksella. Tietoja kaipasi ainakin turkulainen kauppapalvelija Joh. Fredr. Hoeckert.

Michael oli hukassa edelleen viisi vuotta myöhemmin, jolloin ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 8.5.1797. Nyt tietoja halusi raumalainen kauppias J. F. Hoeckert, arvatenkin samainen mies kuin edellisessäkin ilmoituksessa.

Rauman kastetuista (Hiski) löytyy isänä Johan Friedrich Hoeckert, joka on "Kramhandl:" vuosina 1798-1802 ja raatimies sekä kauppias 1804-1809. Hän kuoli 26.5.1812 45-vuotiaana. Leskensä Magdalena Östmanin uusi avioliitto löytyi Genos-artikkelista.

Rauman historiakirjoissa, ainakin Hiskissä, on jätetty kirjaamatta asuinpaikka eli hyppäys rippikirjoihin on valitettavasti työlään puoleinen. Mutta nopeastihan pienen kaupungin SSHY:n kuvista selaa läpi. Johan Fredrik löytyy ennen kuolemaansa Hamppulan talosta, syntymäpäivänä 7.6.1766. Asuu samalla tontilla edellisessä rippikirjassa ja sitä edellisessä. Hämäävästi samalla sivulla kuin toinen Hoeckert (*). Olisiko kyseessä kuitenkin raumalainen Hoeckert, vaikka häntä ja Michaelia ei löydy Yahoon SatakuntalaisSuvut-ryhmän tiedostoissa olevasta Haukka/Hoeckert-koosteesta?

Kemiö-yhteyttä sukunimellä Hoeckert ei internetin kautta myöskään löydy. "Lähimpänä" olisi Johan Höckert, joka kuoli Nousiaisten kappalaisena 28.11.1794. Mutta hänen perintöään ei olisi jaettu kahta vuotta etuajassa ja vaimonsa oli kuollut jo vuonna 1777.

(*) SatakuntalaisSuvut-listan tietojen perusteella tämä Reinhold Vilhelm Höckert oli syntynyt Eurajoella 14.6.1761, vanhempinaan Martti Höckert & Ulrika Demoën. Veli Lars Johan löytyy ylioppilasmatrikkelista. Toinen todennäköinen veli on Iiro Karin sähköisen teoksen Kuninkaan soturit Rauman seudulla 1700 - 1807 vääpeli Theodor Mårten Hoeckert (27.7.1791-10.7.1792). Lienee nimittäin Haukka/Hoeckert-koosteen "Teodor Martin Martinpk Höckert, Kruununvouti, nimismies b. 10.03.1771, Eurajoki, Väkkärä, d. 1807"

1 kommentti:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

SatakuntalaisSuvuista tuli heti kysyttyä täydennystä. Johan Fredrik syntynyt 7.6.1766 Rymättylässä, veli Michel 17.4.1768. Isänsä Fredrik Höckert, Lukkari, s. 29.1.1738 Eurajoki.