maanantai 10. toukokuuta 2010

Luin Kuukausiliitettä

Hesarin toukokuun Kuukausiliite saapui viikonloppuna postiluukkuun.

Edellisestä numerosta syntyneessä verkkokeskustelussa oli I. Hyttinen heittänyt lehteen poimitun haasteen:
"Oma isoisäni isä Antti syntyi 1795 eli Ruotsin vallan aikana. Oma isoisäni Pekka syntyi 1862, isäni Emil 1907 ja itse synnyin 1946. Kolmen sukupolven väli oli siis 151 vuotta. Onkohan montaakaan suomalaista, jolla on yhtä "vanhojen" miesten historia?"
Muutamaa sivua myöhemmin alkaa juttu koirien geenitutkimuksesta ja jalostuksesta. Edeltävässä pätkässä Anu Nousiainen toteaa koirien sisäsiittoisuudesta:
"Tällaisesta sukulaisten parittelusta seuraa niin sanottua sukukatoa. Sitä kasvattaa jokainen sukutaulussa toistuva esivanhempi. Ihmisten sukututkimuksessa tätä asiaa kutsutaan esipolvikadoksi, ja siitä ollaan aika hissukseen, koska ihmissukulaisten parittelua on meillä pidetty sukurutsana."
On taas mietitty teksti ihan viimeiseen asti? Että, jos ihmisen 5-8 sukupolven sukupuussa näkyy esipolvikatoa, sukututkimus pitää laittaa pika-pikaa piiloon ja olla ihan hiljaa siitä, että vanhemmila oli yhteinen isoisoisä? Pitääkö toisten ihmisten elämä tehdä väkisten vaikeaksi?

Järjellistä tekstiä löytyi sentään sunnuntain Hesarista. Vainajien verkkomuistelusta kertoneen jutun yhteydessä oleva poiminta kertoi, että kaupallinen lepopaikka.fi on saanut Helsingin hallinto-oikeudelta luvan jatkaa toimintaansa "koska yleisellä paikalla oleviin hautakiviin kaiverretut tiedot on nimenomaan tarkoitettu kenen tahansa nähtäväksi". Vastaavia hautakivien kuviahan löytyy myös SSS:n sivuilta. Tarkistamalla selvinnee ovatko nykyään yleisellä vai jäsenille varatulla puolella.

(Sukututkimusseurojen sivuista puheenollen...

Tampereen seudun sukututkimusseura tiedotti radio-ohjelmasta Sotamiestä etsimässä, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Valitettavasti huomasin vasta tänään, kun ensimmäinen jakso oli jo vedetty pois verkosta. Tamperelaisten sivua pitäisi seurata tarkemmin, kertoivat myös Aamulehden sukupuukilpailusta pirkanmaalaisille. Jollei muistini täysin petä, tiedän ainakin yhden potentiaalisen menestyjän...

SSS:n etusivulla kerrotaan kevätkokouksesta, toiminnanjohtajan päivittäiseen päivitykseen tähdännyt blogi on jähmettynyt kuukausi sitten ja yhteystietojen alla hallituksesta puuttuu edelleen puheenjohtaja. Ja 350-juhlavuosisivu on tyhjää täynnä. Kyseiselle sivustolle riittänee tarkistusväliksi edelleen kerran parissa kuukaudessa.)

Ei kommentteja: