torstai 4. maaliskuuta 2010

Tuomiokirjojen metsästys

Eilen esitetyssä Sjösäng-koosteessa oli tärkeänä lähteenä Pohjan pitäjän historia. Jonka tekstin lähdeviitteenä kompaktisti "Sva: ll8 v. 1688 f 111, 225, 332, ll7 v. 1684 f 43" (plus pari läänintiliä). Käännösapua olisi toivottavasti löytynyt lähdeluettelosta, mutta kun on näitä ennenkin nähnyt...

Olenhan muistanut muistuttaa lähdeviitteiden lukemisen tärkeydestä? Ei riitä tietää tietoa, vaan oleellista on myös miten se on syntynyt. Oli ilo havaita, että hyödyntämäni perustui tuomiokirjoihin, eikä esim. ikivanhaan paikallishistoriaan. Mutta olin kiinnostunut 1600-luvun alun asioista ja niitä on näköjään muisteltu 50 vuotta myöhemmin, mikä asettaa jotain rajaa luotettavuudelle. [Juttu on kirjoitettu kronologisesti, lopussa tiedän enemmän kuin tämän kappaleen kohdalla.]

Tuomiokirjoja 1600-luvulta on tällä hetkellä digikuvina katseltavissa SSHY:n jäsenpuolella ja Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa. SSHY:n kuvatietokannassa odotti iloinen yllätys: siellä on mahdollisuus hakea pitäjän nimellä. Ei auttanut tähän asiaan, mutta hyvä tietää muita ongelmia varten.

SSHY:n etuna on myös se, että siellä on näkyvissä vanhat signumit, joita yllä olevassa oli käytetty. Niteestä ll7 on otettu 857 kuvaa eikä siihen ole toistaiseksi tehty hakemistoa. F43 on onneksi alkupuolella... Parin ensimmäisen sivun klikkailun perusteella niteessä on vanhat sivunumerot eli ei mikrokuvaamisen jälkeen tehtyjä. Per kuva on aukeama, joka on numeroitu molemmilta sivuilta eli kannattanee hypätä suunnilleen kuvaan 22... seuraava, seuraava ja kuva 25 oli oikea? Joku on protestoinut ja hovioikeus on tehnyt päätöksen. Luutnantti 50 vuotta sitten jotain. En ole vakuuttunut, että olen oikeassa paikassa.

Nide ll8 on numeroitu vain oikella, joten f111 osuu kuvaan 114. Useampia pieniä päätöksiä, Siösäng tai tutut nimet eivät hyppää silmille. f 225... ahaa numerointi on aloitettu jossain vaiheessa uudestaan ja nyt viitataan jälkikäteen tehtyyn numerointiin. Jos osaisi laskea niin tämä ei olisi ongelma. Vanhaa numerointia viimeinen 165, kuva 168. Sitten tulee rekisteri, jossa ainakin yksi tuplakuva... Uutta numerointia laskujeni mukaan 182 kun ollaan kuvassa 186 ja numerointi oikealla alkaa 1:stä. Kuvassa 230 odottava sivu 44 oikea? Kuvassa 230 on sivu 43, joten ei ihan metsään mennyt. Mutta mitään osuvaa ei näy.

Lämpimät tunteeni von Koskullia kohtaan alkavat haaleta. Olisi ollut tosi kiva, jos hänen lähdeviitteeseensä olisi mahtunut vuoden lisäksi päiväys, niin voisi edes tarkistaa olevansa oikeilla käräjillä. Avuksi olisi myös jos tietäisi kantajan nimen niin voisi hakea hakemistoista. Viimeisen sivun metsästys tällä menestyksellä on melko turhaa. Siitäkin huolimatta, että loppupuolelle niteen kuvia joku ystävällinen SSHY-sielu on tehnyt käräjäotsakehakemiston.

Voisin lausua mielipiteen siitä prosessista, jossa niteet ensin kuvattiin ja sitten sivunumeroitiin. Ja sitten päästettiin tutkijoita (ja KA:n luettelojen tekijöitä) käyttämään numeroituja niteitä niin että niihin on viitteitä KA:n luetteloissa, tuomiokirjakortistossa ja historiankirjoissa.

Hetkinen... von Koskullin viitteen mukaan kyse oli vuoden 1688 käräjistä. Jotka alkavat vasta kuvasta 481! Omalla numeroinnillaan, joten sivu 111 on kuva 533, jossa on tilakaupan näköisiä juttuja. Sivu 225 on kuvassa 658, jossa hyvällä tahdolla näkyy sana Siösäng! Sivu 332v (kuva 766) juttu Sjösängin omistuksesta, mutta ei edelleenkään mitään mainintaa menneistä ajoista. Niiden lähteenä olivatkin ne tilisivut!

Mutta todettakoon, että tein saman erehdyksen ensimmäisenkin niteen kohdalla. Se kattaa vuodet 1681-1684, eli minun olisi pitänyt katsoa sivua 43 aivan toisaalta kuin vuoden 1681 kohdalta. (Tai oikeammin sivua 43v kuvasta 713.) Toisaalta olisin saattanut välttää virhevaellukset rullafilmejä katsomalla, koska olisin todennäköisemmin kiinnittänyt huomiota käräjien otsikkoihin. Mutta selaukseen olisi takuulla mennyt enemmän aikaa kuin kuvien klikkailuun SSHY:n kannassa.

Ei kommentteja: