lauantai 27. maaliskuuta 2010

Luin Pökön pakinoita

Talohistoriikkiprojektin sivuseurauksena lainasin kirjastosta Rieti Jorkaman kokoelman Pökön pakinoita. Jorkama oli kirjoittanut ne muutettuaan Porvooseen, mutta ajattelin, että siitä voisi kuitenkin jotain löytyä.

Löytyi ihan mukiinmeneviä juttuja. Yksi parhaista oli Ikävä päivä, joka alkoi

"Vaihtelu virkistää.

Siksipä päätin välillä järjestää itselleni oikein ikävän päivän. Sittenhän tietää, miltä sekin tuntuu."
Ja jatkui

"Koko päivän varoin visusti ryhtymästä minkäänlaiseen työhön tai toimeen, sillä siinä haihtuu ikävä ihan huomaamatta. En myöskään tehnyt mitään suunnitelmia, sillä sekin innostaa ja poistaa ikävän. Ja se ei tänä päivänä ollut tarkoitukseni. Etsin kuitenkin itselleni oikein ikävää luettavaa. Siihen sopivat parhaiten vanhat sukuluettelot, mutta niitä lukiessani olin vähällä torkahtaa suloiseen uneen, jolloin ikävä päivä olisi osaksi mennyt pilalle."

Ei kommentteja: