tiistai 16. maaliskuuta 2010

Genoksesta

Lauantaisella Kansalliskirjasto-käynnillä näin Genoksen 4/2009. Siinä oli Tapio Vähäkankaan artikkeli Jägerhorneista, ei kylläkään mitään apua niihin sukupolviin, joiden kanssa olen itse viimeksi tuskaillut. Toropaisen Turun tuomiokirjapoiminnatkaan eivät tällä kertaa tarjonneet minulle oleellista. Mutta helmiä on ollut ennen ja tullee tulevaisuudessakin.

Ulla Koskinen ja Virpi Nissilä olivat jälleen saaneet tuomiokirjoista lisäsukulaissuhteita Kokemäen lähistölle, tällä kertaa Harjavallan Torttilan Keisariin. Aikaisempiin sukupolviin kuin niihin, joita löysin Tuokosta sekä SAY:stä ja aikaisempiin kuin ovat Limnell-suvun jälkeläisten ongelmana. Ja SukuForumilla taas haettiin myöhäisempää tietoa Horellista.

Pääkirjoituksessaan Tiina Miettinen viittasi keskiajan materiaaliseen kulttuuriin. Tämä aasinsiltana alla Kustavi Grotenfeltin kirjasta Suomen historia uskonpuhdistuksen aikakaudella 1521-1617 s. 444-445 löytynyt pesänkirjoitusluettelo vuodelta 1530 kihlakunnan tuomarin Antti Slatten lesken, Margaretan, jälkeen (Pohjan Brödtorpin kartano, alkuperäinen FMU 6557). Lyhyempiäkin on nähty.

"kultasormus 4 helmen ja yksisarvisen kuvan kanssa; toinen kultasormus 3 helmen kanssa; vielä 2 kultasormusta; 4 hopeatuoppia; 3 hopeamaljaa; 2 hopeavyötä, toinen kullattu, toinen valkoinen; kaulanauha kuvataulusen kanssa; seppele; vähäiset vitjat; 3 hopealusikkaa; 5 rintahakaset; korlunauha; musta "agada"-nauha 8 hopeapalkimen kanssa; 100 markkaa puhdasta rahaa; 1 Emekan kultaraha; 2 Hoornin kultarahaa; vielä musta leideniläinen hame puolikuluneen ketunnahka-vuorin kanssa; hame vähäisten solkien kanssa; ruskea leideniläinen hame oravannahka-vuorin kanssa; leveä musta leideniläinen hame uuden ovarannahka-vuorin kanssa; musta kaksinkertainen leideniläinen hame; sininen silkki(?)-hame; englantilainen polstari; 5 penkkipatjaa; 4 päänalus-patjasta; koristettu penkkityyny; 2 kudottua penkkityynyä; 3 venäläistä punanahka-penkkityynyä; vielä 3 uudet sänkyvaatteet; 1 puolikuluneet sänkyvaatteet; 5 uutta vaippaa ja 7 vanhaa vaippaa; 1 uusi tapetti; 2 vanhaa tapettia; 2 nahkalakanaa; 3 uutta ryijyä ja 2 puolikulunutta; 6 paria lakanoita; 3 pään-alusta; sudennahkavällyt, sinisellä Naardenin kankaalla päällystetyt; puolikuluneet sinisellä Naardenin kankaalla päällystetyt karhuntaljavällyt; 3 nahkaiset; 2 sinistä kultanahka-tyynystä ja 1 vanha; vielä 6 koristettua liinaa; 3 pöytäliinaa; 13 kudottua, sinisellä ja punaisella ommeltua pyyhinliinaa; 1 uusi uunivaate (?) ja 3 vanhaa; 2 mustat uutimet; vanhat siniset uutimet; 4 uutta pitsipeittoa (?); vanha kattovaate; 5 flaamilaista taulua; vielä 2 suurta pataa; 16 naulaa painava pata; 9 naulaa painava; 8 naulaa painava; 18 naulaa painava; 14 naulaa painava; 8 naulaa painava; 7 naulaa painava; tynnyrin suuruinen juomanpano-kattila; 1/2 tynnyrin suuruinen kattila; 18 naulan painoinen kattila; 8 naulan painoinen; 6 naulan painoinen poltinpannu; 1/2 leiviskän painoinen; vaskinen kattila; halstari; 6 paria kattilakoukkuja; 2 1/2 leiviskää tinakannuja ja -tuoppia; vielä 3 käsivatia, painavat 2 leiviskää; pesuvati; 3 maljaa; vihkivesi-astia; 2 kynttilänjalkaa, 8 piippua kummassakin; 2 muuta, 4 piippua kummassakin; vielä 2 vanhaa kynttilänjalkaa; vanha pesuvati; 8 kirvestä; 2 piilua; 4 näveriä; 11 viikatetta; 1 auranrauta; rautakanki; rautatuoli; mylly kaikkine tarpeineen; 10 sirppiä; 4 auranrautaa; vielä 6 paria härkiä; 1 pari nuoria härkiä; 21 lehmää; 1 sonni; 10 hiehoa; 28 lammasta; 20 karitsaa; 4 pukkia; 2 vuohta; 7 kiliä; 2 oritta; 3 tammaa; vielä 1 tamma; 8 arkkua; messuvaatteet ilman kalkkia; lakikirja; pari ahjonpalkeita; 2 isoa alaisinta ja 1 vähäinen; 4 vasaraa; 5 pihdit; atulat; vähäinen huhmar; 14 punaista lautasta; 4 karhuntaljaa; 5 silattua teräsjousta..."

Ei kommentteja: