perjantai 29. tammikuuta 2010

Paljonko sukututkijoita?

Randy Seaver oli tarkastellut Ancestry.com:n julkistamia käyttäjätietoja. Viime vuoden lopussa sivustolla oli rapiat miljoona maksavaa käyttäjää. Valitettavasti Seaverin linkittämässä materiaalissa ei ole mitään vihjettä näiden maantieteellisestä jakaumasta. Suhteutettuna Pohjois-Amerikan populaatioon 0,3%, mutta suhdeluku on todellisuudessa pienempi, sillä joukossa on eurooppalaisia.

Vastaavasti esim. SSHY:n jäseniin (4 000+) kuuluu ulkomaalaisia, mutta sivuja käyttää myös moni ei jäsen. SukuForumilla on rekisteröityneitä käyttäjiä tätä kirjoittaessani 5 314. Konservatiivisesti arvioiden Suomessa noin 6 000 sukututkimuksen harrastajaa? Noin prosentti väestöstä?

Kun on itse harrastaja niin näkyvyys luonnollisesti vinoutuu. Työpaikaltani tiedän itseni lisäksi 4 sukututkimuksen harrastajaa, mikä tuntuu suhteellisen suurelta määrältä. Mutta kokonaisuutena toimistolla tuntemieni henkilöiden joukko ei ole tietenkään satunnaisotos vaan koostuu fiksuista ja kivoista ihmisistä - eihän työpaikalleni muunlaisia palkattaisikaan.

2 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Suku Forumilla käy huomattavasti enemmän porukkaa kuin mitä rekisteröityneitä käyttäjiä on.

ja ehkä kaikki eivät edes miellä itseään sukututkijoiksi, vaikka he esivanhempiensa vaiheita etsisivät

Terttumarja kirjoitti...

En minäkään ajattele olevani sukututkija, vaikka etsinkin sukutietojani kirkonkirjoista, Sukuforumilta, SSHY:n digiarkistosta, Hiskistä ja monesta muusta paikasta.
Monasti olen miettinyt, että sinä Kaisa olisit korvaamaton apu, jos tutkisit minulle läheisiä ihmisiä ja paikkoja:)
Paljon on asioita, joihin etsin selvitystä. Mutta olen iloinen, että voin paeta surujani kääntämällä katseeni pois nykypäivästä kauas vuosisatojenkin taakse.