lauantai 5. joulukuuta 2009

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 22

Kaarle Fredrik, kotoisammin Kalle Freetrikki, syntyi Kokemäellä 22.5.1880 ylistarolaisen torppari Juho Daniel Kuusiston ja vaimonsa Marjaanan pojaksi. Vähävaraisesta perheestä huolimatta Kaarle aloitti Porin lyseossa vuonna 1892 ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1900.

Teologian opintojen aloittaminen viivästyi vuodella, jonka aikana Kaarle Fredrik oli väliaikaisena kansakoulunopettajana Kiikassa. Helsinkiin päästyään hän ei aikaillut vaan valmistui jouluksi 1904 ja vihittiin papiksi seuraavan vuoden alussa.

Oltuaan 6-7 vuotta kirkkoherran apulaisena Ylistarossa (pitäjä, ei Kokemäen kylä) Kaarle Fredrik sai kutsun Amerikasta ja aloitti helmikuussa 1911 Hibbingin y.m. seurakuntien paimenena. "Vaatimattomana hän otti toimekkaasti osaa yhteisiin töihin; paitsi seurakuntainsa uskollista hoitoa hän ehti jo avustella yhteisiä julkaisujamme."

Mutta vielä saman vuoden puolella "umpisuolen tulehdus oli kehittynyt liian pitkälle, ettei toimitettu leikkauskaan enään voinut estää kuolemaa." Kuusisto kuoli 1.11.1911. "Vainaja, vaikka oli naimaton, jätti jälkeensä monta surevaa, entisen ja uuden seurakunnan ja monet ystävänsä. Hän on päässyt lepoon Herransa luo."

Lähteet:
Kuusisto, Kalle Freetrikki. Kirkollinen kalenteri 1912, s. 207-208 (tästä suorat lainaukset)
Kokemäki rippikirja, 1869-1879 s. 302, 1881-1890 s. 355, 1891-1900 s. 446
L. H. Sandelin: Porin lyseo 1879-1904
Porin lyseo 1879-1929
Porin lyseo 1879-1954.

Ei kommentteja: