torstai 15. lokakuuta 2009

1700-luvun elämää

Kirjastosta löytyi Fiona J. Houstonin kaunis kirja The Garden Cottage Diaries. My year in the Eighteenth Century. Lähtötilanne vaikutti mielenkiintoiselta: skotlantilainen nainen aikoi kokeilla elämään 1790-luvun ehdoilla. Hän muutti pihamökkiinsä nukkumaan olkipatjalla ja lukemaan kynttilän valossa. Ei siis mitään Marie Antoinette -meininkiä

Skotlannissa on ollut köyhää niinkuin Suomessakin, mutta ilmasto ja leipäkulttuuri on erilainen. Tuttua ainesta kirjassa oli polttopuut, puuro, sulkakynän teko, kynttilöiden tekeminen. Helmat kastuivat. Patja homehtui. Skotlannissa juhlia ajoitettiin kuutamolle, jotta voitiin palata helpommin ja myöhemmin kotiin, ehkä Suomessakin? Häiden ajankohtia voisi analysoida tältäkin kannalta.

Hien ja pesemättömyyden lisäksi ihmiset tuoksuivat savulta.

Pyykinpesu tuntui kirjoittajasta suurelta vaivalta, minkä hyvin uskon. Mutta kuinkahan usein hän sitä teki? Hän tuntui nimittäin joustavan säännöistään aika monta kertaa ja monella tavalla. Kirjasta ei syntynyt syvempiä ajatuksia, toisin kuin viime vuoden viimeisenä lukemastani kirjasta eli A.J. Jacobsin The Year of Living Biblically (muistaakseni suomennettu).

Ensisijaisesti kirjan kirjoittaja oli kiinnostunut ruuasta, joten linkitän tähän Mats Essemyrin raportin Food consumption and standard of living : studies on food consumption among different strata of the Swedish population 1686-1933. Nordiska museetin sivulla on video Herrgårdsmiddag, jossa näytellään kartanon päivällisten valmisteluja. Se on kylläkin minulle joka yrityksellä jäänyt tyhjältä näyttävän saavin kantoon jumiin.

1700-luvun pukeutumista sivuaa kertoo Lili-Annè Aldmanin väitöskirja En merkantilistisk början: Stockholms textila import 1720–1738.

Ruotsalaisen 1700-luvun valokuvia voi katsella Sällskapet Gustafs Skålin sivuilla.

Ei kommentteja: